VENÄJÄ Pääministeri Juha Sipilä on keskustellut Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa Pietarissa eilen. Lisäksi pääministerit osallistuivat Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin avajaisiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaan liittyen.
Pääministeri Sipilä ja pääministeri Medvedev keskustelivat maiden ajankohtaisista kahdenvälisistä kysymyksistä, kuten taloussuhteiden edistämisestä.
– Totesimme kollegani kanssa, että Suomen ja Venäjän kaupassa sekä matkailussa on tapahtunut myönteistä kehitystä sitten viime tapaamisemme joulukuussa Oulussa. Rajanylitysten ja viisumihakemusten määrä on kääntynyt uudelleen kasvuun. Venäläisten turistien määrä Suomessa yöpymisillä laskettuna on kasvanut 19 prosenttia, pääministeri Sipilä sanoi.
Pääministerit puhuivat myös ympäristökysymyksistä kuten Krasnyi Borin ongelmajätekaatopaikasta sekä mustasta hiilestä. Arktisen neuvoston maat ovat asettaneet tavoitteekseen vähentää arktisen alueen ilmastonmuutosta voimistavia mustan hiilen päästöjä.
Kansainvälisten kysymysten osalta pääministerit keskustelivat muun muassa EU:n ja Venäjän välisistä suhteista sekä Ukrainan tilanteesta.
– Ukrainan konflikti leimaa Euroopan Unionin ja Venäjän suhteita. Suhteet ovat riippuvaiset konfliktin ratkaisemisesta. Pakotejärjestelyistä huolimatta EU ja Venäjä ovat naapureita ja yhteistyö monilla sektoreilla on molempien intresseissä. Dialogi on joka tapauksessa tärkeää, pääministeri Sipilä sanoi.

Tiedotusvälineet saivat esittää ainoastaan yhden kysymyksen maata kohden. Venäläistoimittaja tiedusteli Sipilältä Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeesta Venäjältä Saksaan.
– Suomi suhtautuu asiaan ympäristökysymyksenä, Sipilä kuvasi Suomen kantaa hankkeeseen, jota muun muassa Baltian maat ja Puola vastustavat.
Tämä miellytti Medvedeviä, joka totesi kysymyksessä olevan liiketoimen, jota on turha politisoida.
Pääministeri Sipilä ja pääministeri Medvedev puhuivat myös Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin avajaisissa. Maiden välisen 18. kulttuurifoorumin teemana on ”Kulttuurin sadat kasvot” ja se on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma Venäjällä.
Pääministeri Sipilä tapasi myös suomalais- ja venäläisyritysten edustajia Pietarin Suomi-talossa, jonka ostamisesta Suomen valtiolle pääministeri Sipilä ja pääministeri Medvedev sopivat Oulussa viime joulukuussa.
Pääministerin ja suomalaisyritysten keskustelutilaisuudessa yritykset kertoivat näkemyksiään Venäjästä markkina-alueena sekä liiketoimintansa kehittymisestä.
Kommentoi Facebookissa