TUKIHENKILÖ Ähtäriläisen omakotitalon keittiössä käy iloinen puheensorina. Talon emäntä Sirkka-Liisa Lamminkoski, 60, häärii hellan ympärillä ja sekoittaa tuhdilla kauhalla kookasta keittokattilaa.
– Tervetuloa joukkoon. Istuhan pöydän ääreen, niin ryhdytään syömään. Tässä talossa on tapana, ettei ukko lähde tuvasta syömättä eikä akka ainakaan kahvia juomatta, Sirkka-Liisa luonnehtii naureskellen ja ryhtyy tarjoilemaan.
Sirkka-Liisan ja hänen aviomiehensä Arto Mähösen kaunis koti tunnetaan yli maakuntarajojen turvasatamana, jonne arjen kolhimien on hyvä pysähtyä hengähtämään ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.
– Vertauskuvallisesti voidaan sanoa, ettei tässä tuvassa ole lukkoja eikä kynnyksiä. Kaikki ovat tasapuolisesti tervetulleita, kelloon ja kalenteriin katsomatta.
Lappajärvellä syntynyt Sirkka-Liisa Lamminkoski sanoo olleensa maakunnan vilkkain lapsi.
– Olin täynnä energiaa, uteliaisuutta ja elämän nälkää. Samalla olin kuitenkin tavattoman herkkä, sillä jo pikkutyttönä pintaan nousi vahva auttamisen halu. Annoin esimerkiksi ainokaisen nukkeni sellaiselle, jolla ei ollut minkäänlaisia leluja.
Voimavarat ihmisten auttamiseen
Auttamisen ilo vahvistui iän myötä ja näyttäytyi erikoisella tavalla muun muassa eräällä Viron-matkalla.
– Annoin yhdelle vähävaraiselle ihmiselle päälläni olleen puseron ja kengät jalastani. Ei siinä muuten olisi ollut mitään poikkeuksellista, mutta olin liikkeellä ilman matkatavaroita. Paljon piti puhua, että pääsin laivaan puolialastomana ja paljain jaloin, Sirkka-Liisa tunnustaa naureskellen.
Eloisan luonteen omaavasta Sirkka-Liisasta ei pitänyt tulla kuitenkaan hoitoalan ammattilaista, vaan ammattiurheilija.
– Innostuin teinivuosina kuulantyönnöstä. Naisten kuula lensi parhaimmillaan lukemiin 13,04. Näillä metreillä olisi ollut mahdollisuus jatkaa lajia jopa astetta pidemmälle.
Sirkka-Liisalla on fysio- ja päihdeterapeutin tausta, mutta hänellä on myös suurtalouskokin ammattipätevyys sekä esimieskoulutus.
– Olen saanut lisäksi vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen. Tämän myötä kuulun niin suomalaisnaisiin, joilla on ollut mahdollisuus toimia myös turvakurssin johtajana.
Sirkka-Liisa on ennenaikaisella eläkkeellä tuki- ja liikuntaelinvammojensa vuoksi.
– Kolikolla on aina kaksi puolta. Eläkeläismummelina voin panostaa nyt kaikki voimavarani ihmisten auttamiseen.
Kiusaaminen johti työttömyyteen
Mutta, miten Sirkka-Liisasta tuli alueella tunnettu hyväntekijä ja kaiken kansan Sirkkis-äitee?
– Kyllästyin pissutolppana olemiseen ja toin isoon ääneen julki elämäni työpaikkakiusattuna. Tästä se lähti. Kun tietää ruohonjuuritasolla, millaista on olla sorrettu, kartettu ja vailla ihmisarvoa, osaa parhaiten auttaa myös muita.
Ennen vuoteen 1995 sijoittunutta julkituloaan Sirkka-Liisa toimi kotikunnassaan Ähtärissä kuntohoitajana.
– Työskentelin paljon myös vanhusten parissa. Olen pikkulikasta lähtien tottunut puolustamaan heikompia ja näin ollen puutuin myös työhöni liittyviin epäkohtiin. Tämä oli kuitenkin kohtalokas hyppy päättäjien varpaille. Jouduin kiusatuksi ja sitä kautta myös työttömäksi, sillä tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten virkani kuntohoitajana lakkautettiin, Sirkka-Liisa taustoittaa.
Jouduttuaan työttömäksi Sirkka-Liisa sanoo uineensa hetken aikaa syvissä vesissä. Periksi antamattoman pohjalaisluonteen ansiosta hän lopetti kuitenkin lyhyeen itsesäälissä pyörimisen.
– Elämännälkä voitti ja tämä nälkä osoittautui parhaimmaksi balsamiksi myös henkisille haavoilleni.
Varsin pian Sirkka-Liisa ryhtyi jalostamaan kokemuspohjaansa myös toisten auttamista. Kohtalotovereita ja ylipäätään autettavia ei ole tarvinnut edes etsiä.
– Niitä ilmaantuu yllättävistäkin piireistä, paikoista puhumattakaan. Tämän pöydän äärellä on itketty ja naurettu, eletty ja koettu monenlaista elämäntarinaa. Kompurointeja sattuu kaikille ja yksikään meistä ei ole virheetön, Sirkka-Liisa tietää kertoa.
Soppaa ja rinnalla kulkemista
Sirkka-Liisa kuvailee kotiaan ”Hotelli Huminaksi”, jossa ovi käy tiheään ja pata porisee lähes tauotta.
– Ketään ei käännytetä takaisin. Käytännössä kodissamme on jatkuva kriisivalmius ihmisten henkilökohtaiselle hädälle. Parhaimmillaan meillä on ollut 12 yöpyjää kerralla. Vaikka ihmiset ovat toisilleen kaikin tavoin vieraita ja ongelmatkin erilaisia, niin läsnä on kuitenkin ihmeellinen yhteen kuuluvuuden tunne.
Sirkka-Liisa tarjoaa leipää ja ymmärrystä ilman rahallista korvausta.
– Ihmisestä pitää välittää aidosti, ilman minkäänlaista ajatusta vastapalveluksesta. Paras korvaus on hyvä mieli ja se, että autettava hymyilee ja halaa lähtiessään. Silloin tiedän, että elämän kolhima siipirikko ei koe olevansa enää yksin.
Ähtärin äiteeksi nimetty Sirkka-Liisa auttaa ihmisiä niin aineellisessa kuin henkisessäkin hädässä.
– Olen tukihenkilönä niin päihteistä toipuville, työpaikkakiusatuille, vähävoimaisille kuin lapsistaan vieraannutetuille isillekin. Ojennan auttavan käteni myös perheväkivallan uhreille.
Joukkoon mahtuu Sirkka-Liisan mukaan tuhansia erilaisia tapauksia ja saman verran kohtaloita. Ihmisillä on paljon ja monen tasoista avun tarvetta.
– Toiset haluavat puhua, mutta toisille riittää vain pelkkä turvallinen läsnäolo. On ihmisiä, jotka tarvitsevat apua byrokratian viidakossa selviytymiseen. Ei maailmasta ongelmat lopu. Ne vain muuttavat muotoaan.
Ystävyyttä yli kulttuurirajojen
Maailman myllerrys näkyy Sirkka-Liisan mukaan myös lisääntyneenä ruoka-avun tarpeena.
– Meilläkin on viisi pakastinta koko ajan täynnä ruokaa, sillä haluamme auttaa ihmisiä myös lämpimän aterian muodossa. Paikallinen leipomo antaa leipää, mehut ja hillot teen itse ja loput ostan tarjouksista sekä hyödynnän mielikuvitustani.
Alkuvuodesta Sirkka-Liisa majoitti kotiinsa neljän kuukauden ajaksi erään ukrainalaisen perheen.
– Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta tulimme kuitenkin erinomaisesti toimeen. Vaihdoimme kulttuurikokemuksia niin keittiössä kuin muissakin arjen askareissa. Söimme tänä aikana jopa yhdeksän joulukinkkua. Heidän vierailunsa jätti kotiimme lähtemättömän vaikutuksen. Nyt ymmärrämme entistä paremmin, että ystävyys ei ole sidottu kieleen eikä kulttuuriin.
Sirkka-Liisa ja hänen miehensä Arto harjoittavat Asaria ry:n kautta humanitääristä avustustoimintaa myös Baltian maihin.
– Kasaamme esimerkiksi äitiyspakkauksia, joihin teemme muun muassa fleecevilteistä vauvojen makuupusseja. Toimitamme tarvitseville myös kaikkia muita arjen tavaroita, kuten verhoja, petivaatteita ja astioita.
Ihmisaktivisti
Vaikka autettavien määrä on viime vuosina entisestään kasvanut, niin Sirkka-Liisa kokee työn hyväntekijänä kuitenkin voimaannuttavaksi.
– Uskon siihen, että hyvyys ja hyvät teot palaavat aina takaisin. Tunnen olevani eräänlainen ihmisaktivisti, sillä kannan suurta huolta ihmisten eriarvoisuudesta ja ennen kaikkea siitä, että monia meistä kohdellaan todella huonosti.
Ähtärin äitee tietää kokemuksesta, että moni kaltoin kohdeltu väsyy taistelemaan oikeuksistaan ja joutuu tätä kautta tahtomattaan syrjään yhteiskunnasta.
– Valitettavasti laki ei ole kaikille sama. Toiset joutuvat taistelemaan jokapäiväisestä ateriasta, kun vastaavasti toiset elävät kaikessa yltäkylläisyydessä. Köyhyys ei ole missään muodossa leikin asia. Rahattomuus on suora syöksykierre syrjäytymiseen ja tätä kautta valitettavan usein myös päihderiippuvuuteen sekä muihin peruuttamattomiin ongelmiin.
Viime vuosina Sirkka-Liisa on panostanut auttamistyössään entistä enemmän myös ennaltaehkäisevään toimintaan.
– Kierrän erityisesti kouluilla puhumassa päihteistä ja niiden vaikutuksesta nuoren elämään. Toimin myös vapaaehtoisena riita- ja rikosasioiden sovittelijana, joten myös tätä kautta voin ojentaa heikoilla jäillä kulkevalle ihmisille auttavan käteni. Mahdollisuuksia auttamiseen on paljon. Kaikki on kuitenkin itsestä ja omasta tahdosta kiinni.
Kommentoi Facebookissa