JÄÄKIEKKO SM-liigassa jatkettiin tiistaina puolivälieräsarjoja. Jukurit voitti KooKoon 2-1, Kärpät Ilveksen 2-1 ja HIFK TPS:n 3-2, joten ottelusarjat siirtyivät keskiviikkona pelattaviin ratkaiseviin seitsemänsiin peleihin.
Kärppien ja Ilveksen ottelu Oulussa piti keskeyttää maanantaina jään petettyä. Tiistaina ottelua jatkettiin siitä, mihin maanantaina jäätiin ensimmäisessä erässä Kärppien johdettua 1-0.
Keskiviikkona Kärpät siirtyi 2-0-johtoon ajassa 51.30. Kärppien maalin viimeisteli konkari Mika Pyörälä ylivoimalla. Osuma jäi voittomaaliksi.
Jukurit kaatoi KooKoon tiistaina 2-1 ja tasoitti ottelusarjan tasalukemiin 3-3. Ottelu alkoi ratkeamaan Jukureille vasta päätöserässä, kun se sai viimein maalihanat auki.
Oliver Larsen vei Jukurit Petrus Palmun syötöstä 1-0-johtoon juuri ennen erän puoliväliä. Patrik Puistola iski 2-0 ajassa 58.53.
KooKoo tuli vielä maalin päähän. Heikki Liedes kavensi KooKoon pelatessa ilman maalivahtia. Tasoitusta ei kuitenkaan nähty.
Ottelusarjan viimeinen ja ratkaiseva ottelu pelataan keskiviikkona Mikkelissä. Siellä jompikumpi joukkueista saavuttaa historiansa ensimmäisen SM-liigan välieräpaikan.
HIFK kaatoi tiistaina TPS:n 3-2-lukemin ja venytti ratkaisun seitsemänteen otteluun, joka pelataan Turussa.
HIFK aloitti ottelun vahvasti ja johti avauserän jälkeen jo 2-0. Otto Paajanen iski 1-0:aan Jere Innalan syötöstä ja Eetu Koivistoinen iski maalin edestä HIFK:n toisen maalin.
Mutta TPS oli jälleen sitkeä. Mikael Pyyhtiä laukoi heti toisen erän alussa 1-2-kavennuksen ja Topias Haapanen tasoitti toisen erän lopulla 2-2:een.
Ratkaisu syntyi dramaattisesti ajassa 58.56. HIFK:n Yohann Auvitun laukaus osui TPS:n Ville Lajusen polvisuojuksiin ja kimposi siitä verkkoon.
Tappara varmisti välieräpaikkansa jo sunnuntaina. Se päihitti ottelusarjassaan Lukon voitoin 3-1.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jokerit vahvisti jättävänsä KHL:n – jatkosta kerrotaan myöhemmin
Kommentoi Facebookissa