PAINI Puolustusvoimien Urheilukoulussa liikunta-aliupseereina toimivat kersantit Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen painivat erinomaisesti Saksan Warendorfissa käynnissä olevissa painin sotilaiden MM-kilpailuissa.
Kumpikin selviytyi sarjojensa loppuotteluihin, joista Kuosmanen väänsi kultaa ja Savolainen hopeaa. Kuosmanen voitti sarjan 130 kg loppuottelussa Liettuan Mantas Knystautasin tiukan väännön jälkeen 1–1 tuloksella. Knystautas on painin MM-pronssimitalisti vuodelta 2022.
Arvi Savolainen taipui sarjan 97 kg loppuottelussa kotimatollaan painineelle Saksan Lukas Lazogianisille pistein 5–1. Lazogianis on tämän kevään EM-hopeamitalisti.
Elias Kuosmanen on ensimmäinen suomalainen kaksinkertainen sotilaiden MM-kultamitalisti painissa. Nyt 29-vuotias Kuosmanen on aiemmin saavuttanut urallaan sotilaiden MM-kultaa vuonna 2018 sekä aikuisten EM-pronssia vuosina 2018 ja 2019.
Puolestaan 26-vuotias Savolainen on saavuttanut lukuisien nuorten sarjojen mitalien lisäksi EM-hopeaa vuonna 2022 ja Tokion sekä Pariisin Olympialaisissa sijat 5. ja 8.
Aiemmin sotilaiden MM-kisoissa Martti Puumalainen saavutti judon MM-kultaa voittamalla kaikki ottelunsa. Puumalainen on vuoden 2023 judon raskaan sarjan Euroopan mestari.
Lue myös: Ilkka Herola ehdolle KOK:n urheilijavaliokuntaan – ”Ilman lumisia talvia ei ole talviurheilua”
Kommentoi Facebookissa