Suomalainen tennisässä jatkaa voittojen tiellä

John Peers ja Henri Kontinen ovat jo varmistaneet paikkansa Australian avointen välierissä.

John Peers ja Henri Kontinen ovat jo varmistaneet paikkansa Australian avointen välierissä. (Kuva AOP)

Kontinen / Peers etenevät välieriin ATP-finaaliturnauksessa.

TENNIS Henri Kontinen kirjoitti hiljattain tennishistoriaa uusiksi, kun hän voitti australialaisparinsa John Peersin kanssa Pariisin Masters-turnauksen. Näin ollen Kontisesta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen Masters-turnauksen voittaja.

Aiemmin tänä vuonna 26-vuotiaasta tennislahjakkuudesta tuli myös Suomen ensimmäinen Grand Slam -turnauksen aikuisten tasolla voittanut pelaaja, hänen ryövättyään Wimbledonin sekanelinpelin yhdessä Heather Watsonin kanssa.

Tällä hetkellä Kontinen ja Peers mittelevät taitojaan tenniskauden huipennuksessa, ATP-kiertueen finaaliturnauksessa Lontoossa. Mukaan on päässyt ainoastaan maailman kahdeksan parasta paria, jotka on sijoitettu kahteen eri alkulohkoon.

Kahdesta ensimmäisestä ottelusta on ollut tuliaisina puhtaat voitot. Maanantaina kaatui Espanjan Lópezit, eilen puolestaan etelä-afrikkalainen Raven Klaasen sekä yhdysvaltalainen Rajeev Ram. Alkulohkon viimeinen ottelu käydään turnauksen ykkössijoitettua ranskalaisparia Herbert / Mahut vastaan perjantaina iltapäivästä.

Kahdella voitollaan Kontinen ja Peers ovat jo varmistaneet paikkansa finaaliturnauksen välierissä. Kauden huipennuksen varsinaiset ratkaisuottelut käydään tulevana lauantaina sekä sunnuntaina.

Kommentoi Facebookissa