Suomalaisen edesmenneen legioonalaisen Petersin tyttärelle lähetettiin rahaa – pankki sulki kyselemättä tilit ja tunnukset

Muukalaislegioonassa palvelleen Kyösti Pietiläisen vastustajaksi tuli vielä kuoleman jälkeen rahanpesudirektiivit

Muukalaislegioonassa palvelleen Kyösti Pietiläisen vastustajaksi tuli vielä kuolemankin jälkeen rahanpesudirektiivit. (Kuva AOP)

Todennäköisesti maksun epäiltiin liittyvän rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen.

MUUKALAISLEGIOONA Suomalainen Kyösti Pietiläinen alias legioonalainen Karl Peters palveli yli 28 vuotta Ranskan muukalaislegioonassa, pitempään kuin kukaan muu maanmiehistään. Legioonalainen Petersin seikkailuista maailmalla on saatu myös lukea yhdessätoista hänen omaan elämäänsä pohjautuvassa kirjassa.

Caporal-Chef Pietiläinen liittyi legioonaan vuonna 1972 ja jäi eläkkeelle vuosituhannen vaihtuessa. Hän avioitui etiopialaisen Elsan kanssa ja muutti asumaan vaimonsa kotimaahan, sen pääkaupunkiin Addis Abebaan. Kesällä 2017 Kyösti Pietiläinen menehtyi yllättäen sairauskohtaukseen.

Pietiläinen oli kuitenkin ehtinyt lähettää Suomeen jo uuden kirjansa käsikirjoituksen, jonka viimeinen sivu on päivätty 10. maaliskuuta 2017. Kustannusosakeyhtiö Revontuli on julkaisemassa kirjan tänä syksynä, ja kustantaja Tapio Anttila oli lähettämässä sopimuksen mukaisen maksun nyt Pietiläisen tyttärelle.

– Kyseessä oli ainoastaan muutaman tuhannen euron siirto ja saajana oli luotettava taho, Commercial Bank Of Ethiopia, Tapio Anttila kertoo.

Kyseinen pankki on Etiopian suurin liikepankki. Kun Anttila vahvisti verkkomaksun, tapahtui jotain kummallista. Hänen pankkiyhteytensä tunnuslukuineen lopetti toimintansa ja lukittiin. Anttila ei pystynyt käyttämään tavallista suomalaista pankkitiliään 24 tuntiin.

Kyösti Pietiläinen on saanut käsikirjoituksensa valmiiksi, tyttären kuvat ovat hänen taustallaan seinällä.
Kyösti Pietiläinen on saanut käsikirjoituksensa valmiiksi, tyttären kuvat ovat hänen taustallaan seinällä. (Kuva Revontuli)

– Tiedän kyllä, että esimerkiksi terroristijärjestöjen rahoitusta pyritään estämään, mutta nyt oli kyseessä yhdeksänvuotiaalle tytölle lähetetty summa.

Kyösti Pietiläisen viimeisissä valokuvissa hänen seinällään on kuvia tyttärestä Maria Mawitista, joka on äidin suostumuksella entisen legioonalaisen tekijänoikeuksien perijä. Kun Anttila sai yhteyden pankkitilin sulkeneeseen Nordeaan, tili viimein avattiin ja kaiken vakuutettiin toimivan.

Esimerkiksi sähkölaskun Anttila pystyikin maksamaan, mutta ei edelleenkään lähettämään tytölle rahaa. Puhelimessa asiaa siirrettiin puolen tunnin ajan henkilöltä toiselle, kunnes kustantajaa alettiin tentata maksun syystä ja kuka vastaanottaja oikein oli.

– En silti edelleenkään pystynyt vahvistamaan maksua, vaan Nordea teki sen lopulta itse.

Suoraa syytä tapahtuneeseen ei annettu, mutta kyseessä ei voi olla muuta mahdollisuutta, kuin että pankki katsoi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisessa protokollassaan maksun riskiksi ja liiketoimen epäilyttäväksi. Tulkinta näyttää voivan uhata ketä tahansa suomalaista, joka lähettää rahaa ulkomaille.

Anttila naurahtaa, että tulevan romaanin nimi Mahdoton tehtävä alkoi jo tuntua enteelliseltä. Romaanissa Peters kertoo legioonalaisista, jotka lähetettiin Afrikkaan pelastamaan viittä paikallisten kapinallisten kaappaamaa ranskalaista.

Tapio Anttila epäilee kuulevansa vielä erikoisesta pankkiepisodista, sillä Finanssivalvonta edellyttää ilmoitusta Keskusrikospoliisin yhteydessä toimivalle Rahanpesun selvittelykeskukselle, jos palveluntarjoaja kieltäytyy poikkeavasta tai epäilyttävästä liiketoimesta.

Lue myös: Legioonalainen Peters kuoli Addis Abebassa – kirjoitti vielä viimeisiä seikkailujaan

Kommentoi Facebookissa