Lomakoteja etsitään vähävaraisten perheiden lapsille – voisitko tarjota loman vaikka vain muutamaksi päiväksi?

Lomakotitoiminnasta kiinnostuneet aikuiset valmennetaan ja he saavat Pelastakaa Lasten ammattitaitoista tukea tehtäväänsä.

Lomakotitoiminnasta kiinnostuneet aikuiset valmennetaan ja he saavat Pelastakaa Lasten ammattitaitoista tukea tehtäväänsä. (Kuva Fotolia)

Pelastakaa Lapset kaksinkertaistaa tänä vuonna jaettavan oppikirja- ja harrastustuen määrän.

LOMAKODIT Pelastakaa Lapset voi onnistuneen joulukeräyksen ansiosta laajentaa tänä vuonna tukeaan vähävaraisten perheiden lapsille kotimaassa. Yli 100 000 lasta Suomessa elää köyhissä perheissä. Pelastakaa Lasten tavoitteena on tukea tänä vuonna yhteensä 25 000 lasta ja nuorta kotimaassa.

– Olemme todella iloisia ja kiitollisia siitä, että suomalaiset ovat ottaneet sydämen asiakseen tukea kotimaan köyhiä lapsiperheitä. Voimme nyt laajentaa merkittävästi Eväitä Elämälle -ohjelmaamme ja tarjota tänä kesänä lahjoitusvarojen turvin vähävaraisten perheiden lapsille lomakotipaikkoja sekä kaksinkertaistaa jakamamme oppikirja- ja harrastustuen määrän, sanoo aluetoiminnan johtaja Kristiina Mattinen Pelastakaa Lapset ry:stä.

Pelastakaa Lapset jakaa Eväitä Elämälle -ohjelman kautta tukea 60 paikallisyhdistyksensä ja kaikkien aluetoimistojensa kautta ympäri maan.

– Valitettavasti tukea tarvitsevien määrä on ollut kasvussa ja sadat lapset jäivät viime vuonna vaille tukea. Joulukeräyksen lahjoitukset tulivat todella tarpeeseen, Mattinen toteaa.

Uusien lomakotien tarve on nyt suuri

Pelastakaa Lapset on toteuttanut lomakotitoimintaa jo vuosikymmenten ajan. Usein lapset ovat ohjautuneet lomakotiin kunnan kautta. Nyt Pelastakaa Lapset voi avata vielä aiempaa laajemmin vähävaraisten perheiden lapsille mahdollisuuden lomaviikkoon.

Pelastakaa Lapset etsiikin nyt akuutisti uusia lomakoteja vähävaraisten perheiden lapsille. Lomakodin lapselle voi tarjota luotettava ja vakaan elämäntilanteen omaava perhe tai aikuinen, joko maaseudulla tai kaupunkiympäristössä.

– Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa tarjota lapsilleen ympäristön vaihdosta lomalla. Joillakin lapsilla ei puolestaan ole tarjolla hoivaa koko kesäloman ajaksi, koska vanhemmat ovat töissä. Tilanne on usein erityisen hankala yksinhuoltajaperheissä, joissa lapset voivat joutua olemaan yksin tai keskenään kotona koulujen loma-aikana. Nämä lapset tarvitsevat heille aikaansa antavia, turvallisia aikuisia ja ympäristönvaihtelua loma-aikaan, kertoo Kristiina Mattinen.

Lomakotitoiminta on ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistoimintaa, jolla tuetaan lapsia ja lapsiperheitä.

– Lomakoti tarjoaa lapsille mahdollisuuden virkistäytymiseen ja loman viettoon mukavan ja turvallisen aikuisen tai perheen kanssa, Mattinen jatkaa.

Lomakotitoimintaan osallistuminen on helppo tapa tehdä vapaaehtoistyötä lapsen hyväksi. Lomakotijakso voi olla lyhytkin aika, muutamasta päivästä viikkoon, eikä se sido lomakotia mihinkään pidempiaikaiseen tukisuhteeseen. Lomakotitoiminnasta kiinnostuneet aikuiset valmennetaan ja he saavat Pelastakaa Lasten ammattitaitoista tukea tehtäväänsä.

Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa tarjota lapsilleen ympäristön vaihdosta lomalla.
Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa tarjota lapsilleen ympäristön vaihdosta lomalla. (Kuva Fotolia)

Lomakotitoimintaa jo 70 vuotta

Pelastakaa Lapset on järjestänyt lomakotitoimintaa Suomessa jo vuodesta 1949 alkaen, jolloin maassamme elettiin vaikeaa ja työntäyteistä, sodanjälkeistä jälleenrakennuksen aikakautta.

Lapsille haluttiin lomakotitoiminnan avulla tarjota mahdollisuus viettää virkistävää ja voimaannuttavaa lomaa turvallisessa ympäristössä leikkien ja maaseudun tavalliseen arkeen osallistuen. Tuolloin lapset viettivät lomakodissa jopa koko kesän.  Nykyisin lasten lomajaksot ovat huomattavasti lyhyempiä ja lomakotiympäristöt vaihtelevat.

Miten lomakotia voi tarjota?

Lomakotia voi tarjota soittamalla tai lähettämällä sähköpostia lomakotitoiminnasta vastaaville työntekijöille Pelastakaa Lasten aluetoimistoissa. Yhteystiedot löytyvät nettisivuilta tästä.

Nettisivuilta löytyy myös linkki ja yhteydenottopyyntö, jossa voi ilmoittaa kiinnostuksensa lomakotitoimintaan tässä.

Toiminnasta kiinnostuneet täyttävät hakulomakkeen. Pelastakaa Lasten työntekijät haastattelevat ja valmentavat lomakodin ryhmässä tai kotikäynnillä.

Miten lapsi voi päästä lomakotiin?

Lapsen perhe voi hakea lomakotia Pelastakaa Lapset ry:n aluetoimistojen kautta. Lomakotia ensi kesäksi tulee hakea maaliskuun loppuun mennessä. Lisätietoja ja lomake tässä.

Lomakotitoiminta ei ole Päivän Lehden toimituksellista aineistoa, vaan Pelastakaa Lapset ry:n tuottamaa sisältöä.

Pelastakaa Lapset ry

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

Pelastakaa Lapset on osa Save the Children -järjestöä, joka toimii lasten hyväksi yli 100 maassa. Visionamme on maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Tehtävänämme on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään.

Lisätietoa www.pelastakaalapset.fi

Kommentoi Facebookissa