OLYMPIALAISET Tokion kesäolympiakisojen avajaiset järjestetään perjantaina 23. heinäkuuta. Tosin sitä ennen jalkapallo sekä jousiammunta ottavat kisatapahtumissaan ”varaslähdön”.
Suomen olympiajoukkueen 46 jäsenestä moni on jo matkustanut Japaniin. Olympiakylissään paikan päällä oli keskiviikkona 17 urheilijaa.
– Meidän vahvuus kylässä on tällä hetkellä 12 urheilijaa. Lisäksi viisi urheilijaa on Enoshimassa, missä purjehduskilpailut järjestetään. Yleisurheilijoista meillä on 15 urheilijaa viimeistelyleirillä Sagassa, kommentoi Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki Tokiossa keskiviikkona.
Rio de Janeiron 2016 kesäolympialaisissa Mira Potkosen nyrkkeilypronssi jäi Suomen joukkueen ainoaksi mitaliksi. Jos siitä alemmaksi mennään, ei Suomi siis saavuttaisi yhtään mitalia.
Lehtimäki toteaa, että Suomen olympiajoukkue haluaa todistaa, ettei romahdusta ole tapahtunut.
– Kokonaisuutena meillä näytönpaikka. Halutaan todistaa, että kesälajien yksilöolympiaurheilussa voitaisiin menestyä ja ollaan vielä olemassa. Joukkueen koko on aika lailla odotettu. Viisi valintakelpoista jäi pois.
Suomella on jalkeilla pienin olympiajoukkue kesäkisoissa sitten Los Angelesin 1932 kisojen. Lehtimäkeä ei harmita joukkueen koko, vaan odotettua vähäisempi lajiedustus. Pyöräilijä Lotta Henttala jätti olympialaiset väliin raskauden takia ja tennispelaaja Emil Ruusuvuori halusi keskittyä ammattilaisuransa kannalta tärkeämpiin turnauksiin.
– Itselleni pettymys on meidän lajikirjo. Nyt 11 lajia edustettuna, kun pyöräily ja tennis jäivät pois. Oli myös lajeja, joihin odotuksia kohdistettu, mutta ei pystytty ylittämään olympiarimaa, Lehtimäki sanoi.
Koronapandemian takia turvatoimet ovat tietysti valtavat. Urheilijoiden ja joukkueen muiden jäsenten elämää rajoitetaan huomattavasti.
– Meillä pitkä henkinen sopeutuminen tähän. Fokus säilynyt omassa tekemisessä. Uskon, että joukkueena pystytään tekemään hyvä suoritus, Lehtimäki sanoi.
Lehtimäki luottaa siihen, että suomalaiset noudattavat sääntöjä.
– Kaikki on tulleet urheilemaan ja se ei paljoa muutu. Mutta sosiaalinen aspekti on vähäisempi. Ollaan minimoitu riskitekijöitä, joita ovat iso ruokala ja punttisali. Meillä on taulut, joista näkee, paljonko on väkeä yhdessä yhteisissä tiloissa. Ruokailu on käynti ruokalassa, jossa istutaan pleksien ympärillä, ja tullaan sieltä lyhyessä ajassa pois, hän sanoi.
Suomen joukkueen jäsenet ovat tekemisissä olympiakylässä kyllä keskenään. Lehtimäen mukaan kaikki ymmärtävät, ettei säännöistä kannata lipsua.
– Meidän olohuoneessa on mahdollisuuksia joukkueessa sosiaaliseen toimintaan, mutta kansainvälinen toiminta jää minimiin. Rajoitetaan kanssakäymistä. Puhutaan toimintatavoista eikä säännöistä. Terve urheilija menestyy. Jos joku sairastuu, niin kaikki tietää, mitä se tarkoittaa.
Olympialaiset ovat kuitenkin olympialaiset. Pääasiana on urheilu.
– Kisat menettää yhden elementin. Mutta ei sitä urheilullista puolta, korostaa Lehtimäki.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomella kaksi lipunkantajaa Tokion olympialaisten avajaisissa
Kommentoi Facebookissa