TALOUS Yksityinen varallisuus kasvoi viime vuonna maailmassa aiempia vuosia hitaammin, mutta samaan aikaan miljonäärien määrä nousi reippaasti, kertoo Boston Consulting Groupin raportti. Miljonääreillä on hallussaan jo noin puolet koko maailman yksityisestä varallisuudesta. Suomessa miljonäärit omistavat 38 prosenttia varallisuudesta.
Maailman yhteenlaskettu henkilökohtainen varallisuus kasvoi viime vuonna yhteensä noin 182 biljoonaan, eli 182 tuhanteen miljardiin euroon. Kasvu hidastui edellisvuosista ja oli vain 1,6 prosenttia verrattuna vuoteen 2017, kun vielä vuotta aiemmin kasvu oli peräti yli 7 prosenttia. Osakemarkkinoilla vuosi oli huonoin sitten vuoden 2008.
Pääsyy varallisuuden kasvun hidastumiseen olivat osakemarkkinoiden heikko kehitys sekä kurssivaihtelujen vaikutukset. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen joukkovelkakirjamarkkinat kasvoivat samalla kun osakemarkkinat supistuivat. Rahastojen arvo pieneni prosentilla.
– Varallisuuden kasvua hidastivat myös osakkeiden korkea arvostus, geopoliittiset riskit, kauppasotaspekulaatiot ja normaalimpaan korkotasoon palaamisen haasteet, sanoo johtaja Roope Talasmaa BCG:stä.
BCG:n raportti ennustaa, että seuraavan viiden vuoden aikana Suomessa monimiljonäärien hallussa pitämä varallisuus kasvaa noin viidellä prosentilla, selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Monimiljonääriksi lasketaan henkilö, jonka omaisuus on yli 20 mutta alle 100 miljoonaa dollaria.
Pohjoismaissa eniten yksityistä rahaa on Ruotsissa, missä varallisuus ylittää ainoana Pohjoismaana biljoona euroa. Ruotsin jälkeen seuraavat Tanska, Norja ja Suomi. Kaksi kolmesta maailman miljonääristä asuu Yhdysvalloissa.
Suomessa kotitalouksilla oli varallisuutta yhteensä 311 miljardia euroa. Se on noin prosentti koko Länsi-Euroopan henkilökohtaisesta varallisuudesta. Suomalaisten varallisuudessa on ollut viidessä vuodessa kasvua noin neljä prosenttia, ja sen odotetaan kasvavan samassa suhteessa vuoteen 2023 mennessä. Suomalaisten henkilökohtainen varallisuus on Länsi-Eurooppaa yleisemmin kiinni oman maamme rajojen sisällä. Vain yksi prosentti varoistamme on ulkomailla.
Global Wealth Report on Boston Consulting Groupin vuosittainen raportti, joka julkaistaan nyt 19. kerran. Tutkimus käsittää 97 maata, jotka yhdessä kattavat 98 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Luvuissa ei ole otettu huomioon valuuttakurssien muutoksia varallisuuteen.
Kommentoi Facebookissa