MICHELIN Pohjoismaiden Michelin-tähdet vuodelle 2021 on julkaistu Norjan Stavangerissa. Pohjoismaihin syntyi kaksi uutta kolmen tähden ravintolaa, yksi uusi kahden tähden ravintola ja yhdeksän uutta yhden tähden ravintolaa – joista yksi Suomeen.
Keittiömestari Tommi Tuomisen ravintola Demo on pitänyt yhden tähtensä yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 ollen Suomen pitkäikäisin tähtiravintola. Uuden Michelin-oppaan suuriin yllätyksiin kuuluu Tuomisen mestaroima toinen helsinkiläisravintola, suomalaisesta perinneruoasta ammentava Finnjävel Salonki, jolla Suomen ravintolataivaalle syttyi uusi Michelin-tähti.
Helsingin Taidehallin kupeessa sijaitseva Finnjävel Salonki sukeltaa syvälle perinteiseen suomalaiseen makumaailmaan ja katoavaan kansanruokaperinteeseen.
– Perinneruoat saavat osakseen huomattavasti enemmän ennakkoluuloja kuin tuontiruokalajit. Tillilihan tai läskisoosin myyminen modernille hyvän ruoan ystävälle voi toisinaan olla haastavaa lapsuuden traumojen potkiessa vastaan, kertoo ravintoloitsija Tommi Tuominen.
Suomalaisista perinneruoista Finnjävel Salongin listalta on läskisoosin ja tillilihan lisäksi löytynyt rössypottu, musta makkara, tirripaisti, kerroskiisseli, pannukakku, vispipuuro, muna-anjovis leipä, verilettu, kanaviilokki, rosolli, savusilakka, lammaskaali, röpörieska, apposet, lihapiirakka, kesäkeitto, rosetti, väskynäsoppa, karjalanpiirakka, porkkanalaatikko ja siskonmakkarakeitto.
– Suomalaiset ovat aina huolissaan siitä, että mitä ulkomaalaiset ajattelevat meidän ruoastamme. Enää ei tarvitse miettiä. Suomalainen ruoka on huikean hyvää, seistään sen takana ylpeästi selkä suorana ja nautitaan siitä yhdessä, lisää Tuominen.
Finnjävelin tarina alkoi vuonna 2016 Helsingin Etelärannassa, jossa Henri Alén ja Tommi Tuominen avasivat kaksivuotisen projektiravintolan kunnianosoituksena kotimaiselle ruokaperinteelle. Idea ravintolaan syntyi keittiömestareiden tutkiessa omia juuriaan sekä suomalaista ruokakulttuuria.
Suuren suosion saavuttanut ravintola nousi tuhkista vuonna 2019 ja avasi ovensa Etu-Töölöön, Helsingin Taidehallille kahtena ravintolana: matalamman kynnyksen lounas- ja illallisravintola Salina sekä hienostuneempana fine dining -ravintola Salonkina. Ravintolat omistavat alan pitkän linjan konkarit Tommi Tuominen, Timo Linnamäki, Samuil Angelov ja Henri Alen.
Finnjävel Salonki ansaitsi Michelin-tähden lisäksi palvelustaan myös Welcome & Service Award -tunnuksen.
Lue myös: Kala ja sienet ovat sesonkiruokaa parhaimmillaan – pimenevät illat eivät tunnu yhtään niin synkiltä
Kommentoi Facebookissa