LENTOPALLO Suomen naiset jahtaavat tiukasti paikkaa lentopallon ensi vuoden EM-kisoihin. Kahdesta pelistä tuloksena on kaksi upeaa viiden erän taisteluvoittoa. Muutama päivä sitten voitto tuli Virosta, Salossa kaatui karsintalohkon suosikki Tshekki 3–2 (19–25, 25–15, 21–25, 25–23, 15–8).
Peli oli pientä vuoristorataa sekä Suomelta että Tshekiltä. Viidennessä erässä Suomen antama tyrmäysisku ei kuitenkaan jättänyt epäselväksi, millä joukkueella hermo kestää tiukassa paikassa.
Suomen hakkurina pelannut Pauliina Vilponen tykitteli kentän parhaat lukemat, 28 pistettä ja teki plusmiinustilastossa +19. Myös passari Kaisa Alanko pelasi upean ottelun.
– Oli makea matsi. Minulle nämä ovat olleet elämän hienoimpia pelejä tänä kesänä. Tämä on hienoin joukkue, jossa olen pelannut. Peli toisensa jälkeen pystytään nousemaan hirveästä takaa-ajoasemasta, kapteeni Vilponen kehui joukkuettaan.
Myös Suomen päävalmentaja Tapio Kangasniemi kehui joukkueensa kykyä nousta vaikeista paikoista voittoon.
– Työntäyteinen ilta pelaajilla ja penkin päässä. Kyllä siinä katsottiin kummalla sipuli pitää ja kummalla ei. Meidän joukkueessa pystytään nopeastikin tekemään tasonnosto, jos jossain kohtaa aletaan kyykkäämään.
Suomen seuraava ottelu on Helsingin jäähallissa keskiviikkona Ruotsia vastaan.
Suomen miesten lentopallomaajoukkueen loppukesän tosipelit saivat toivotun alun. Suomi haki Tanskan Ikastista kolme pistettä ja karsintalohkon kärkipaikan kaatamalla juutit 1–3 (20–25, 25–17, 21–25, 17–25).
Seitsemännen peräkkäisen EM-lopputurnauspaikan tavoittelun aloittanut Suomi selviytyi hyvin sitkeän altavastaajan Tanskan testistä. Miehet pitivät isännät toista erää ja laitahyökkääjä Rasmus Breuning Nielseniä lukuun ottamatta hyvin aisoissa.
Avausvoiton takeena olivat tasaisen varma hyökkäyspeli, jossa passari Mikko Esko käytti koko orkesteriaan, sekä kolmanteen erään merkittävästi parantunut torjunta- ja puolustuspelaaminen.
Urpo Sivula pelasi perusvahvan ottelun hakkurina ja teki tehot 16/+11. Sivula oli tyytyväinen peliinsä tutun VaLePa-konkaripassarin vierellä.
– Pallo kuoli hyvin tänään. Pelasimme toista erää lukuun ottamatta hyvin loppuun asti ja hallitsimme koko ajan. Se toinen erä oli vain tilastotappio, Sivula kehui joukkuetta ympärillään.
Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo oli tyytyväinen näkemäänsä hyökkäämiseen.
– Tämä oli tärkeä vierasvoitto. Tanska on aina tällainen vastustaja. Lähdemme parantamaan kohti keskiviikkoa etenkin torjunta-puolustuspelin tiivistämistä. Meillä on paljon palloja torjunnassa käsissä. Helppoja puolustuspalloja pitää jäädä vähemmän kenttään.
Miehet jatkavat EM-karsintaa naisten tavoin Helsingissä, kun Jäähalliin saapuu Tanskan omassa avauspelissään voittanut Romania.
- Lähde Lentopalloliitto
Kommentoi Facebookissa