UINTI Suomalaismenestys ei vastannut odotuksia Japanin Fukuokassa järjestetyissä sunnuntaina päättyneissä uinnin MM-kisoissa. Parhaiksi tuloksiksi jäi kaksi välieräpaikkaa.
Veera Kivirinta ui naisten 50 metrin rintauinnin välierissä, joista ei päässyt jatkoon. Kivirinta kellotti semifinaalissa ajan 30,56 ja oli 13.
Alkuerissä Kivirinta ui uuden henkilökohtaisen ennätyksensä 30,33 ja sijoittui alkuerien kuudenneksi. Välierissä hän ei päässyt yhtä hyvään iskuun.
Tokiossa 2021 olympiapronssia voittanut Matti Mattsson ui 200 metrin rintauinnin ensimmäisessä välierässä ajan 2.09,93 ja oli eränsä neljäs. Toisessa välierässä mentiin ensimmäistä kovempaa ja kuusi miestä ohitti Mattssonin.
Porilainen jäi välieräpaikasta 43 sekunnin sadasosaa ja oli välierien kymmenes. Mattsson oli itse hyvin pettynyt ja katsoi, ettei saanut parastaan irti.
Ida Hulkko urakoi kaksi matkaa Japanissa. 100 metrin rintauinnin alkuerissä Hulkko kellotti ajan 1.07,58 ja oli sijalla 24.
Uinti oli tämän kauden paras ja kovin aika, mitä Hulkko on uinut MM-kisoissa. Pettynyt uimari olisi toivonut saavansa mitattua irti sen, mitä hän on tiiminsä kanssa treenannut.
Hulkko nähtiin altaassa myös 50 metrin rintauinnin alkuerissä. Hän kellotti ajan 30,98 ja oli alkuerien 21:s.
Laura Lahtinen urakoi MM-kisoissa kolme matkaa. Ensimmäisenä kisapäivänä Lahtinen nähtiin 100 metrin perhosuinnin alkuerissä. Lahtinen kellotti ajan 1.00,56 ja oli sijalla 31.
200 metrin perhosuinnissa hän sijoittui sijalle 25. kellottaen ajan 2.13,65. 200 metrin rintauinnin alkuerissä Lahtinen pysäytti kellot aikaan 2.35,16 ja oli 27:s.
Olli Kokko nähtiin miesten 50 metrin rintauinnissa. Lajin alkuerät uitiin tiistaina ja Kokko kellotti ajan 27,99 ja oli alkuerien 29:s. Kokon esileiri sujui hyvin ja hän lähti MM-uinteihin odottavin fiiliksin, mutta oli pettynyt oman suorituksensa jälkeen.
Suomen huippu-uinnin päävalmentaja Eetu Karvonen pitää MM-kisoja suomalaisten osalta alisuorituksena. Karvonen kertoo suunnan olevan tästä vain ylöspäin, kun perustaso saadaan kovemmaksi.
Se vaatii pitkiä harjoitusjaksoa, joissa ei olla kipeänä ja jossa keskeytyksiä ei tule. Tänä vuonna se ei onnistunut ja se näkyy tuloksissa.
– Tietysti Veeran huikeat suoritukset nostavat arvosanaa ja mieli on tällä hetkellä todella positiivinen, mutta joukkueena totuuden nimissä alisuoriuduttiin. Ei nyt varsinaisesti epäonnistuttu, mutta tällä kertaa suurin osa joukkueesta olisi tarvinnut kauden tasoon nähden aivan huikeita onnistumisia päästääkseen jatkoon ja sitä ei nyt tapahtunut, Karvonen sanoi Uimaliiton tiedotteessa.
– Valitettavasti arvosana on aika alhaalla näistä kisoista. Selkeästi Veeralla huippuonnistuminen, mutta kaikkien muiden suoritukset eivät olleet sitä mitä MM-kisoista haetaan. Tästä vielä noustaan ja nyt tiedetään, että oikeasti meidän täytyy saada rutiinisuoritukset sille tasolle, että olympialaisissa ei ole minkään näköinen kysymys, että päästäänkö alkueristä jatkoon ja muutaman kohdalla tullaan normaalisuorituksella finaaliin, Karvonen jatkoi.
Suomalaiset huippu-uimarit tähyävät katseensa seuraavaksi Pariisin 2024 olympialaisiin. Mitaliodotukset vaikuttavat MM-menestyksen kannalta epärealistisilta.
Lähde Uimaliiton tiedote
Lue myös: Lahteen haetaan hiihdon 2029 MM-kisoja
Kommentoi Facebookissa