Suomen parhaat veronmaksajat löytyvät jälleen tästä – superkaksikko maksoi yli 76 miljoonaa euroa veroja

Supercellista tuttu kaksikko Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja maksavat tunnollisesti veroja, lisäksi he ovat sijoittaneet turkulaiseen jääkiekkoiluun.

Supercellista tuttu kaksikko Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja maksavat tunnollisesti veroja, lisäksi he ovat sijoittaneet turkulaiseen jääkiekkoiluun. (Kuva AOP)

Supercellin Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan maksamilla veroilla pidetään huolta monesta lapsesta ja vanhuksesta.

VEROTUS Suomalaisten viime vuoden verotiedot tulivat tänään julkisiksi, ja media on voinut uutisoida sekä maamme suurituloisimmista henkilöistä että heidän maksamistaan veroista. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin yli 100 000 euroa ansainneet ovat voineet pyytää, että heidän nimensä ei näy medialle toimitetuissa tiedoissa. Piilotuspyyntöä on käyttänyt 231 henkilöä.

Median saamien verotietojen mukaan viime vuoden eniten ansainnut suomalainen ei ole yllätys. Hän on jälleen peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen, jonka yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot olivat lähes 110 miljoonaa euroa. Listan toisena on myös Supercellistä tuttu Mikko Kodisoja, yhteenlasketut tulot hieman yli 98 miljoonaa euroa.

Supercell-kaksikko on tunnettu myös siitä, että he kokevat kansalaisvelvollisuudekseen maksaa yhteiskunnan pyörittämisen käytettäviä veroja ilman kikkailuja. Paananen maksoi tuloistaan veroja yli 40 miljoonaa euroa, Kodisoja 36 miljoonaa. Kaksikon 76 miljoonan euron veroilla voidaan ylläpitää monta päiväkotia tai koulua, puhumattakaan terveydenhuollosta tai vanhustenhoidosta, miten kukin haluaa asian ajatella. Tähän pottiin voidaan lisätä myös Supercellin maksamat yhteisöverot, noin 103 miljoonaa euroa.

Tulolistan kolmas on hammashoitolaitteita myyvästä ja valmistavasta Planmecasta tunnettu Karl Heikki Kyöstilä 47 miljoonan tuloillaan, neljäntenä oleva ja reilut 40 miljoonaa euroa kerännyt Asko Myllymäki myi viime vuonna rakennusliike Lehto Groupin osakkeita. Toimitusjohtaja Maria Severina myi taas turkulaisen vasta-aineita valmistavan Hytestin osakkeitaan norjalaiselle pääomasijoittajalle.

Jukka Autere ansaitsi omistamiensa ict-palvelutalo Inmicsin osakemyynnillä Telialle, Matti Heyno omistaa eri turkulaisia yhtiöitä. Otto Nieminen ja Timo Soininen ovat ohjelmistoyritys Small Giant Gamesin perustajia, yhtiötä myytiin ulkomaisille pääomasijoittajille. Samu Hällfors johtaa tamperelaisesta Framerya, joka valmistaa äänieristettyjä tiloja.

Tuloja on myös voitu maksaa erilaisten väliyhtiöiden kautta, esimerkiksi Koneen ja Sanoman suuromistaja Antti Herlinin tulot ovat verotiedoissa ”vain” kolme miljoonaa euroa.

Eri medioiden selvittäessä piilotuspyyntöjä käyttäneitä henkilöitä selvisi, että listalle kymmenen kärjessä kuuluisi myös Supercellin Visa Forsten. Hänen verotettavat tulonsa olivat yhteensä noin 38,3 miljoonaa euroa, josta veroja maksettiin lähes 14 miljoonaa.

Myös peliyhtiö Small Giant Gamesilla rikastuneet Ilkka Juopperi ja Tommi Vallisto olisivat listalla. He ansaitsivat kumpikin lähes 21 miljoonaa euroa ja maksoivat veroja 7,1 miljoonaa euroa.

Finanssialan laskelmien mukaan eniten yhteisöveroa maksoivat viime vuonna UPM-Kymmene 199 miljoonaa euroa, Neste-konserni 146 miljoonaa ja lääketehdas Bayer 145 miljoonaa. Neljäntenä ja finanssialan ykkösenä oli Nordea 135,8 miljoonaa euroa, seuraavana Sampo Group 124,9 miljoonaa. Luvut on laskettu konsernitasolla.

  • EDIT 18.00: Lisätty medialistalta puuttuneiden tiedot.

Lue myös: Tämän miehen veroilla pyörii monta päiväkotia – Supercell-perustaja maksoi yli 28 miljoonaa veroja!

He ovat Suomen suurituloisimmat

Nimi, tulot yhteensä, ansiotulot, pääomatulot, verot

1 Paananen Ilkka Matias, 109 913 475, 17 575 852, 92 337 623, 40 477 831

2 Kodisoja Mikko Juhani, 98 290 145, 15 254 678, 83 035 468, 36 114 165

3 Kyöstilä Karl Heikki, 47 353 705, 81 878, 47 271 827, 16 015 519

4 Myllymäki Asko Jaakko, 40 541 255, 45 284, 40 495 971, 13 775 479

5 Severina Maria, 36 236 006, 3 014 401, 33 221 605, 12 820 447

6 Autere Jukka Samuel, 33 371 449, 61 620, 33 309 829, 11 344 009

7 Heyno Matti Sakari, 27 197 836, 285 829, 26 912 007, 9 289 421

8 Nieminen Otto Aleksis, 22 099 539, 134 676, 21 964 863, 7 522 609

9 Soininen Timo Juhani, 20 941 948, 189 819, 20 752 129, 7 140 283

10 Hällfors Samu Valtteri, 20 380 267, 131 603, 20 248 664, 6 938 812

Kommentoi Facebookissa