ÄIDINKIELI Arabiaa puhuvat ihmiset nousivat viime vuonna Suomen kolmanneksi suurimmaksi vieraskieliseksi ryhmäksi, kertoo Tilastokeskus. Arabia nousi vuoden 2016 aikana äidinkielenään somalin ja englannin kieltä puhuvien ohi, äidinkielenään arabiaa puhuvia oli 21 783 henkilöä.
Suurimmat vieraskieliset ryhmät Suomessa ovat edelleen kuitenkin venäjän ja viron kieltä puhuvat. Venäjänkielisiä Suomessa oli viime vuonna noin 75 000 ja vironkielisiä lähes 50 000.
Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni runsaalla 8 000 henkilöllä. Vieraskielisten määrä kasvoi puolestaan runsaalla 24 000 henkilöllä. Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa asui vuoden 2016 lopussa 353 993 äidinkieleltään vieraskielistä henkilöä.

Suomen virallinen väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 5 503 297, se kasvoi vuoden aikana 15 989 henkilöllä. Vuonna 2016 lopussa Suomessa asui vakituisesti 104 997 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus. Syntyperäisiä Suomen kansalaisia, joille on myönnetty jonkin toisen maan kansalaisuus, oli 20 324 henkilöä.
Ulkomaiden kansalaisia, joille on myönnetty Suomen kansalaisuus, oli 84 673 henkilöä. Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät vuoden 2016 lopussa olivat Venäjän kansalaiset 27 456 henkilöä, Ruotsin kansalaiset 7 380, Somalian kansalaiset 4 650, Viron kansalaiset 4 601 ja Yhdysvaltojen kansalaiset 3 934 henkeä.
Suomi oli vuosikymmeniä Ruotsin toiseksi yleisin kieli, arabia arvioitiin viime vuonna yleisemmäksi. Vielä viisi vuotta sitten noin 200 000 ihmistä puhui suomea äidinkielenään. Ruotsiin tulleiden arabiaa puhuvien maahanmuuttajien mukana tilanne muuttui myös naapurimaassamme, kaikki ruotsinsuomalaiset eivät myöskään opeta suomea lapsilleen.
Tarkkaa lukua viime vuonna Sveriges Radiossa esitetyn arvion pohjaksi Ruotsista ei voi kuitenkaan esittää, sillä maassa ei ole virallista kielirekisteriä.
Kommentoi Facebookissa