Suomesta löytyi uusi hyttyslaji, joka pystynee levittämään malariaa – ”Syytä paniikkiin ei ole”

Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä havaittiin useilta alueilta Suomessa.

Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä havaittiin useilta alueilta Suomessa. (Kuva Lorna Culverwell)

Malaria katosi Suomesta 1950-luvulla, mutta mihin tahansa hätätilanteeseen on oltava valmiita.

TERVEYS Suomen hyttyslajiston ja sen levinneisyyden kartoituksen yhteydessä on löytynyt Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä, joita ei ole aiemmin tiedetty olevan maassamme. Laji on läheistä sukua tunnetuille malarian taudinaiheuttajan kuljettajille ja voidaan olettaa, että se kykenee mahdollisesti välittämään malariaa.

Anopheles daciae on kuvattu omaksi lajikseen vasta vuonna 2004. Laji kuuluu Anopheles maculipennis -kokonaisuuteen, josta on aikaisemmin löytynyt Suomessa kolme lajia. Lajit muistuttavat toisiaan ulkoisesti, mutta erot ovat havaittavissa DNA:n sekvensoinnilla.

Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavan Lorna Culverwellin mukaan eri patogeeneja, myös malariaa, välittävien hyttyslajien levinneisyydestä Euroopassa on tärkeää saada tietoa erityisesti ilmastonmuutoksen takia.

– Suomessa ei tällä hetkellä esiinny endeemistä malariaa, joten syytä paniikkiin ei ole. Koronapandemia on kuitenkin osoittanut, että meidän on oltava valmiita mihin tahansa hätätilanteeseen, Culverwell sanoo.

Juttuvinkki: Talousveden laatu on Suomessa erittäin hyvä – mutta vettä kannattaa aina hiukan juoksuttaa hanasta

Samaan kokonaisuuteen kuuluva Anopheles messeae on Euroopan keskeisin malariaa välittävä hyttyslaji. On oletettavaa, että tämä laji toimi malarian välittäjänä myös Suomessa, kunnes malaria katosi maasta 1950-luvulla.

– Malarian, Usutu- ja Sindbis-virusten ja muiden hyttysten levittämien tautien ehkäisyn ja hallinnan näkökulmasta on tarpeen, että meillä on perustieto Suomessa esiintyvistä hyttyslajeista, niiden levinneisyysalueista sekä siitä, mitä taudinaiheuttajia kukin laji voi välittää. Tieto antaa puitteet mahdollisille toimenpiteille, Culverwell jatkaa.

Kartoituksen hyttyset kerättiin eri puolilta Suomea vuosina 2013–2018. Useimmat keräsi Lorna Culverwell.

Potentiaalisia malariaa välittäviä hyttyslajeja Anopheles daciaeta tai Anopheles messeaeta havaittiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa ja Ahvenanmaalla.

Lue myös: Seksitaudit ja matkailuun liittyvät infektiot lisääntyivät – antibioottiresistenssi on kasvava ongelma

Kommentoi Facebookissa