JÄÄKIEKKO Suomi on voittanut jääkiekon Ruotsin EHT-turnauksen. Leijonat kaatoi sunnuntaina turnausisäntä Ruotsin maalein 2-1.
Suomi aloitti maalinteon jo ajassa 4.58. Sebastian Repo heitti ylivoimalla kiekon kohti maalia ja Ilveksen tähtipelaaja Eemeli Suomi ohjasi kiekon reppuun.
Toisen erän lopulla Suomi siirtyi jo 2-0-johtoon. Terävän vastaiskun päätteeksi Jukureiden konkarihyökkääjä Pekka Jormakka muutti lukemiksi jo 2-0. Eemeli Suomi sai syöttöpisteen osumaan eli Ilveksen Liiga-tähti summasi sunnuntaina tehot 1+1.
Marcus Hardegård kavensi kolmannen erän alussa, mutta tämän lähemmän Ruotsi ei päässyt. Päätöserässä Suomi tyytyi lähinnä puolustamaan ja se toi voiton. Maalissa Emil Larmi oli mies paikallaan. Hän torjui ottelussa 32 kertaa ja antautui vain kertaalleen.
Suomi voitti EHT-turnauksen kaikki kolme otteluaan ja voitti myös turnauksen. Ruotsi tuli toiseksi voitettuaan kaksi aiempaa otteluaan. Tshekki oli turnauksen kolmas ja Venäjän EHT:llä korvannut Sveitsi neljäs eli viimeinen.
Myös Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue päätti sunnuntaina EHT-kiertueensa ja sai tehdä sen voittoputkessa. Suomi voitti kaikki kolme otteluaan ja päätti turnauksen 4-0 -voittoon Saksasta.
Jenni Hiirikoski osui sunnuntaina kahdesti ja Noora Tulus sekä Julia Liikala kertaalleen. Maalivahti Tia Pajarinen pelasi nollapelin 16 torjunnalla.
Seuraavat tosipelit Naisleijonat pelaa vasta huhtikuussa, kun ohjelmassa on naisten MM-kisat Yhdysvalloissa.
Lue myös: Leijonien voittokulku jatkui
Kommentoi Facebookissa