Surkeista esityksistä odotettu seuraus – suomalaisessa futiksessa jälleen valmentajapotkut

VPS on päävalmentajansa Petri Vuorisen komennossa epäonnistunut tällä kaudella pahasti

VPS on päävalmentajansa Petri Vuorisen komennossa epäonnistunut tällä kaudella pahasti. (Kuva Veikkausliiga)

Vaasan Palloseura antoi päävalmentajalleen Petri Vuoriselle potkut.

JALKAPALLO Vaasan Palloseura ilmoitti antaneensa päävalmentajalleen Petri Vuoriselle potkut. Uutinen ei todellakaan tullut yllätyksenä.

VPS ei ole voittanut tällä kaudella yhtään ottelua Veikkausliigassa. Joukkue valahti sarjajumboksi hävittyään viime lauantaina Kokkolassa pelatussa jumbo-ottelussa KPV:lle 1-2.

Vuorisen potkuista huhuttiin jo kesäkuun alussa. KPV-tappion jälkeen olisi ollut yllättävää, jos Vuorinen oli saanut vielä jatkaa.

Vuorisen paikan päävalmentajana ottaa Christian Sund. Hän on toiminut VPS:n valmennustiimissä vuoden 2018 lopusta lähtien.

Myös valmennustiimissä toimineet fysiikkavalmentaja Carlos Fradao sekä videoanalyytikko Rodrigo Picchioni siirtyvät sivuun. Valmennustiimissä jatkaa Sundin lisäksi Henri Sillanpää.

– Kulunut kausi on ollut tuloksellisesti ja pääosin ilmeeltäänkin vaikea – erityisesti hävityn Suomen Cupin semifinaalin jälkeen trendi oli merkittävästi laskeva. Maaottelutauon jälkeen näimme peleissä hetkiä, joissa muutosta parempaan oli nähtävissä, mutta lopulta ei riittävästi, toteaa VPS:n hallituksen puheenjohtaja Riku Asukas tiedotteessa.

– Joukkueen pitää yhdessä valmennuksen kanssa kaivaa Raitasydän ja taistelumieli isosti esiin jatkossa. Tilanteemme on haastava muttei mahdoton, Asukas jatkaa.

Sundin kovana haasteena on sarjapaikan säilyttäminen. Jäljellä on vielä 14 peliä, mutta tappiokierteeseen ei ole enää varaa. Onhan eroa karsintaviivaan jo kahdeksan pistettä.

VPS on jo neljäs tällä kaudella päävalmentajaa vaihtanut joukkue. HJK vaihtoi toukokuussa Mika Lehkosuon Toni Koskelaan. Koskela hankittiin RoPSista isolla rahalla ja RoPS joutui vaihtamaan valmentajaa. Uudeksi käskijäkseen RoPS nimitti Pasi Tuutin.

Toukokuussa KPV vaihtoi Jarmo Korhosen Niko Kalliokoskeen. Valmentajavaihdos auttoi KPV:n ainakin jumbo-ottelun voittoon.

Seinäjoen Jalkapallokerhossa toimi vuosina 2016-17 peräti kuusi eri valmentajaa. Tällä kaudella SJK-pomo Raimo Sarajärvi ei ole vielä valmentajaa vaihtanut. Alexei Eremenko nauttii luottamusta.

Tosin tilanne voi pian muuttua, sillä sunnuntaina SJK hävisi kärkeen nousseelle FC Ilvekselle 0-3. Ilves ei lähtenyt kauteen mestarisuosikkina, mutta on pelannut vakuuttavasti. Toiseksi rahakkain seura SJK on vasta kuudentena.

– Kokonaisuudessaan hyvä esitys meiltä. Pojilla on itseluottamus kohdillaan. Kypsymisen merkkejä on ilmassa. Meille oli henkisesti tärkeää, ettei SJK saanut lopussa kavennusta aikaan. Nyt jäi hyvä maku suuhun kaikin puolin ja peli pysyi kontrollissa, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss voittoa SJK:sta.

Tampereella on futisbuumia. Ilves veti sunnuntain SJK-otteluun 5011 katsojaa. Mestaruutta pidetään Tampereella nyt realistisena tavoitteena.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kovin mestaruustaisto aikoihin – Vaasassa synkät paikat

Kommentoi Facebookissa