KORIPALLO Suomi oli voittanut koripalloilun EM-kisojen alkulohkossaan Ranska, Puolan ja Kreikan, tappio oli tullut ainoastaan Sloveniaa vastaan. Kun vastaan asettui päätösottelussa lohkojumbo Islanti, kaikki odottivat ainoastaan voittoa.
Ottelu oli kuitenkin juuri niin vaikea, kun joukkue sen itselleen teki kuultuaan muiden ottelutulosten perusteella lohkon kakkossijan varmistuneen jo ennen Islanti-ottelua, kävisi siinä miten tahansa.
Suomi aloittikin vaisusti, ja puoliajalle siirryttiin Susijengin vain 42–40-johtoasemassa. Koko johto oli oikeastaan onnenkantamoinen, sillä Sasu Salin heitti puolesta kentästä korin viime tingassa summerin jo lähes soidessa.
Pelin taso ei noussut korkeaksi, hauskinta oli katsojilla heidän liittyessään islantilaisten koripallofanien jalkapallosta tuttuun kannustushuutoon. Viimeisillä minuuteilla Suomi kuitenkin ryhdistäytyi sen verran, että voitto kirjattiin Susijengille lukemin 83–79.
Suomen paras pistemies oli tuttuun tapaan Lauri Markkanen 23 pisteellä. Ottelun päätyttyä kaiuttimista kuului Tapani Kansan hittikappale, jossa ”äidin pikkupoika lähtee ulkomaille”, jolla luultavasti viitattiin nuoren koripallotähtemme seuraavaan otteluun.
Susijengi matkaa seuraavaksi Turkin Istanbuliin, jossa se kohtaa lauantaina Italian neljännesvälierässä.
Kommentoi Facebookissa