KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi varmisti MM-kisapaikkansa jo elokuussa, vaikka jäljellä oli vielä neljä karsintakierrosta. Viimeisissä karsintaotteluissa onkin mahdollista antaa enemmän vastuuta nuoremmille kyvyille.
Viime perjantaina Bambergissa Saksa otti Suomesta voiton pistein 94-80. Saksa oli siinä ottelussa selkeästi Susijengiä parempi.
Maanantaina Espoossa Suomi sai vastaansa Viron. Tauolla Viro johti 41-39, mutta Suomi nosti tasoaan kolmannella neljänneksellä ja voitti koriluvuin 91-71.
– Tiesimme peliin tullessa, että meidän on mentävä levypalloihin ja osoitettava taisteluhenkeä. Teimme niin alusta asti, ja kun Viro vastasi, pystyimme nostamaan intensiteettiä entisestään, Suomen päävalmentaja Lassi Tuovi summasi illan antia Koripalloliiton haastattelussa.
Tuovi ei peitellyt, etteikö Saksa ollut Suomelle vaikea haaste. Ilman Lauri Markkasta Suomen menestysmahdollisuudet laskevat huomattavasti.
– Meillä oli omat hankaluutemme Saksaa vastaan, mutta nämä kuuluvat karsintaikkunoiden haasteisiin. Pelasimme hyvää koripalloa ja se antaa uskoa tulevaan.
Viro-ottelussa Mikael Jantunen oli Suomen tehokkain 24 pisteellään. Elias Valtonen ja Edon Maxhuni heittivät molemmat 14 pistettä.
MM-karsinnat päättyvät helmikuussa. Silloin Suomi kohtaa vieraissa Israelin ja kotonaan Saksan.
MM-kisat pelataan ensi syyskuussa Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa. Lohkoarvonta järjestetään maaliskuussa, jolloin selviää, missä maassa Susijengi alkulohkonsa pelaa.
NBA:ssa Utah Jazzissa kautensa upeasti aloittanut Lauri Markkanen on MM-kisoissa Suomen maajoukkueen käytettävissä, mikäli on pelikunnossa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lauri Markkasen Utahille nyt toinen perättäinen tappio
Kommentoi Facebookissa