SUUNNISTUS Suomen Suunnistusliitto kertoo, että suunnistuksen maailmanmestari Pasi Ikonen on kuollut 44-vuotiaana. Hän menehtyi pitkällisen sairauden uuvuttamana 3.8.2024.
Pasi Ikonen voitti 2001 suunnistuksen maailmanmestaruuden pikamatkalla kotiyleisön edessä Tampereella. Samoissa MM-kisoissa hän voitti hopeaa historian ensimmäisellä sprinttimatkalla. Vuonna 2011 Ikonen voitti pitkältä matkalta MM-hopeaa Ranskassa. Kaikkiaan Pasi Ikonen saavutti neljä MM-mitalia.
Pasi Ikonen tuli tunnetuksi siitä, että hän suunnisti vuosikaudet kansainvälisellä huipulla käyttämättä lainkaan kompassia. Pelkkään kartanlukuun ja suuntavaistoonsa luottanutta suomalaista on yleisesti pidetty yhtenä maailman taitavimmista suunnistajista.
Vielä oman aktiiviuran jälkeenkin Pasi Ikonen piti itsensä huippukunnossa siitä huolimatta, että hänen elämäänsä varjosti vuonna 2017 löydetty aivokasvain. Pasi oli osaltaan auttamassa myös Suomen maajoukkuetta vielä 2023 Sveitsin MM-kisoihin valmistauduttaessa.
Suunnistuspiireissä Pasi Ikonen oli laajasti arvostettu henkilö ja hänellä oli laaja tuttavapiiri niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Pasi Ikosta jäivät suremaan avopuoliso Piia sekä heidän tyttärensä Luna. Suomen Suunnistusliitto ja suomalainen suunnistusyhteisö esittävät suuren osanoton perheelle ja muille omaisille.
Kommentoi Facebookissa