ARKKITEHTUURI Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa on avautunut näyttely, jossa perehdytään Suur-Merijoen kartanon tarinaan ja sen ainutlaatuiseen esineistöön.
Suur-Merijoen kartano Viipurin maalaiskunnassa oli jugendarkkitehtuurin helmi ja aikansa julkisin koti. Sitä esiteltiin lukuisissa koti- ja ulkomaisissa lehdissä ja se sai runsaasti huomiota myös arkkitehtien keskuudessa.
Kartanon rakennutti sveitsiläissyntyinen, Pietarissa vaikuttanut liikemies Maximilian Neuscheller (1860–1919). Varakkaana kosmopoliittina Neuscheller matkusteli laajalti ja oli monien muiden harrastustensa ohella taiteentuntija ja mesenaatti.
Neuscheller hankki vuonna 1900 pietarilaisen yläluokan suosimalta Karjalan Kannakselta Suur-Merijoen tilan ja pestasi pari vuotta myöhemmin lupaavan suomalaiskolmikon suunnittelemaan tilalle kesähuvilan perheelleen.
Nuoret arkkitehdit Herman Gesellius (1874–1916), Armas Lindgren (1874–1929) ja Eliel Saarinen (1873–1950) olivat perustaneet yhteisen toimiston jo opiskeluaikanaan vuonna 1896 ja ansioituneet etenkin Pariisin maailmannäyttelyn Suomi-paviljongin suunnittelijoina. Varakas toimeksiantaja tarjosi arkkitehdeille ainutlaatuisen tilaisuuden: he saivat toteuttaa jugendin ihanteiden mukaisen – joskin harvinaisen ylellisen – kokonaistaideteoksen huonekaluja ja tekstiilejä myöten.
Arkkitehtien lisäksi työhön osallistui laaja joukko käsityöläisiä, taidemaalareita ja kuvanveistäjiä, kuten Eric O. W. Ehrström, Yrjö Blomstedt ja Gabriel Engberg. Kartano rakennettiin vuosina 1902–1903.
Suur-Merijoen kartano sijoitettiin epätavanomaiseen paikkaan, mäen nyppylälle kuusimetsikön keskelle. Päärakennuksen ilmeessä näkyi goottilaisen linnan ja keskiajan vaikutteet; siinä oli torneja, kivilohkareista muurattuja sokkeleita ja muureja sekä suippenevia ikkunoita. Pääsisäänkäynti oli juhlava kuin kirkon portaali.
Rakennus oli kuulu omaleimaisesta ja suuresta hallistaan. Se oli 10 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja kaksi kerrosta korkea ristiholvattu tila. Halli muistutti kirkon päälaivaa, johon avautui matalampia, hämäriä sivukappeleita. Hallista oli pääsy kaikkiin suuntiin: eteisen kautta pääovelle, ulos terassille, kirjastoon, biljardisaliin, musiikkihuoneeseen, buduaariin, makuuhuoneisiin ja keittiöön sekä yläkertaan johtavaan portaikkoon. Halli ei kuitenkaan ollut läpikulkutila vaan kaiken toiminnan avoin keskus. Se toimi salina ja ruokasalina sekä perheen ja vieraiden yhteisenä oleskelutilana.
Kriitikoiden mielestä avoin tila asetti erityiset vaatimukset perhe-elämälle. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsivat yksityisemmät tilat, isäntäväen ja vieraiden makuuhuoneet.
Kartano ei ollut pelkästään kesänviettopaikka, vaan myös suuren mittakaavan maatila, jossa harjoitettiin maanviljelystä, karjataloutta, puutarhanhoitoa ja teollisuutta. Modernilla, koneellistetulla tilalla oli 615 hehtaaria viljeltyä maata, 10 hehtaarin hyötypuutarha ja 300 päätä ayshirekarjaa ja hevosiakin yli 50.
Maximilian Neuscheller kuoli Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa vuonna 1919, ja kartano päätyi Suomen valtiolle 1927. Kartanon maat olivat ilmavoimien käytössä vuoteen 1939 saakka. Päärakennus toimi upseerikerhona. Kartano vaurioitui pahoin talvisodan aikana. Osa sen irtaimistosta evakuoitiin Suomeen, kun Viipuri ja Karjalankannaksen alue luovutettiin Neuvostoliitolle 1944. Ylellisestä kartanosta on nykyisin jäljellä vain rauniot.
Tampereen museoiden tuottamassa näyttelyssä esillä on huonekaluja, sisustusesineitä ja veistoksia sekä Tampereen museoiden kokoelmista että yksityiskokoelmista. Lisäksi näyttelyvieras pääsee tutustumaan upeisiin arkkitehtisuunnitelmiin ja valokuviin kartanosta. Näyttely on ollut esillä Museo Milavidassa vuonna 2016.
- Suur-Merijoen kartano – jugendin helmi
Etelä-Karjalan museo, Kristiinankatu 15, Linnoitus, Lappeenranta 25.11.2017–8.4.2018
Kommentoi Facebookissa