Suurikokoinen susi raahasi koiraa järven jäällä – toinen joutui henkilöauton töytäisemäksi

Törmäyksessä loukkaantunut susi poistui paikalta maastoon, eikä sitä etsinnöistä huolimatta onnistuttu löytämään.

Törmäyksessä loukkaantunut susi poistui paikalta maastoon, eikä sitä etsinnöistä huolimatta onnistuttu löytämään. (Kuvituskuva Fotolia)

Koiralla oli puremia vatsan alueella, mutta se toipunee tapauksesta.

SUSIHAVAINNOT Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan susi oli käynyt Liperissä Tutjunniemen eteläpuolella koiran kimppuun. Koiran omistaja oli ollut saaressa ja oli havainnut pienikokoisen collie-koiransa ulvomista ja oli nähnyt suden raahaavan hänen koiraansa jäällä.

Omistaja oli huutanut, mutta suurikokoinen susi ei ollut reagoinut mitenkään. Omistaja oli hakenut talostaan kiväärin ja ampunut sillä ilmaan laukauksen, jonka jälkeen susi oli päästänyt koiran irti ja poistunut idän suuntaan. Omistaja toimitti koiran eläinlääkärille. Koiralla oli puremia vatsan alueella, mutta se toipunee tapauksesta.

Perjantaina noin klo 17.40 susi jäi poliisin ilmoituksen mukaan puolestaan henkilöauton töytäisemäksi Tyrnävän keskustan läheisyydessä. Susi loukkaantui törmäyksessä.

Susi poistui paikalta maastoon, eikä sitä etsinnöistä huolimatta onnistuttu löytämään perjantai-illan aikana. Poliisin apuna etsinnöissä oli suurriistan virka-apuyksikkö Tyrnävältä. Etsintöjä suden löytämiseksi jatkettiin lauantaiaamuna.

Lue myös: Suomen susikanta on siirtynyt itäosista länteen – susien määrä on Pohjanmaalla jopa kaksinkertaistunut

Kommentoi Facebookissa