KIRJA-ARVIO Mikä on se kirja, jonka avaan, kun iskee tarve lukea jotain oikein hyvää? Tällaisen tunteen yllättäessä on onnellista huomata, että Ian McEwanin uusin romaani Pähkinänkuori on vastikään ilmestynyt suomeksi.
Vuonna 1948 syntynyt Ian McEwan on yksi niistä kirjailijoista, joiden romaanit suomennetaan kiitettävällä ripeydellä, mikä epäilemättä kertoo hänellä olevan kosolti itseni kaltaisia suomalaisfaneja. McEwan on kielenkäyttäjänä shakespearelainen tyylitaituri, joka on saanut ansioistaan muun muassa saksalaisen Töpfer-säätiön Shakespeare-palkinnon 1999. Vuotta aiemmin hänet palkittiin Amsterdam-romaanistaan Bookerilla.
Uusimmassa Pähkinänkuori-romaanissa yhteys Shakespeareen on peittelemätön, nimikin on lainaus Hamletista:
”I could be bounded in a nutshell, and count myself a king of infinite space, were it not that I have bad dreams.”
McEwanin romaanissa pähkinänkuori on kohtu, josta sikiö kaikkitietävänä kertojana kuningaskuntaansa kommentoi. Ja kommentoitavaa sekä pahoja unia riittää, sillä äiti, joka sikiötä kantaa, on yhtä kaunis kuin katalakin.
Juonittelua ja juopottelua
Äiti, Trudy, on häätänyt miehensä ja syntymättömän lapsensa isän syntymäkodistaan, jonne on itse jäänyt asumaan ja pettää miestään Johnia tämän Claude-veljen kanssa. Kohdussa asuvalle Claude näyttäytyy heti vastenmielisenä vanhan koulun roistona, joka uskoo selviävänsä murhasta jäämättä kiinni.
”Claude ei tiedä olevansa tyhmä. Jos ihminen on tyhmä, miten hän voisikaan sen tietää?”
Yhdessä Trudy ja Claude suunnittelevat Johnin murhaa, motiivina on ahneus. Murhaajien mielessä jaetaan jo perintöä, joka on miljoonien arvoinen vanha kivitalo.
Syntymätön lapsi kohdussa on samalla vertahyytävien tapahtumien todistaja ja oman maailmansa luoja, joka on altis kaikelle minkä kuulee ja aistii, niin kauneudelle kuin kauheudellekin. Kuultavaa riittää paljon, koko maailma ympärillä.
“Miten on mahdollista, että minä joka en ole vielä nuorikaan, en edes vielä eilen syntynyt, voin tietää niin paljon tai ainakin tarpeeksi erehtyäkseni niin monessa asiassa?”
Samalla kertoja antaa vihjeen omasta epäluotettavuudestaan. Lisäksi tiedon mukana saadaan “tietoisuuden lahja kultaisesta kääreestään”, osallisuus kaikkeen, myös äidin salajuoneen.
Syntymättömälle olosuhteet ovat annetut, mutta niiden rajoissa tahto ja valinta vapaita. Mitä tekee siis kohdun asukki? Ensin hän kerää tietoa, “minulla on lähteeni, minä kuuntelen”, kaikesta informaatiotulvasta rakentuu näkemys ja skenaario siitä mitä tapahtuu. Tosin tulkintaa haittaa välillä ratkaisevasti Trudyn viininhimo, joka karkaa lopulta kahden lasin kiintiöstä kunnon koomaan. Silloin myös sikiöparka humalapäissään kärsii vuoroin kaikkivoipaisuusuhosta, vuoroin aallonpohjasta haamuineen. Shakespeare on läsnä tässäkin.
Tärkeintä on, että syntymätön haluaa osallistua tarinankulkuun, kaikin käytettävissä olevin keinoin, potkimalla kohdun seiniä, yrittämällä käyttää napanuoraa jopa itsensä kuristamiseen ja puhkaisemalla sikiökalvon.
Kertoja suorastaan herkuttelee näkökulmallaan ja antaa sikiön pohdiskella snobistiseen sävyyn tietoisuuttaan siitä, että on syntymässä hyväosaiseen asemaan, sivilisaatioon, jota hallitsee arvostettu vanha kuningatar.
Tosin ykkösvalinta olisi ollut jättimäisen kansallisvarallisuutensa ja avokätisen sosiaaliturvansa vuoksi Norja. Kakkonen ruokakulttuurinsa ja auringossa kylpevän rappionsa vuoksi Italia, ja ennen Englantia kiilaa vielä Ranska pinot noireineen ja huolettomine itsetuntoineen. Syntymättömyys ei siis ollenkaan kavenna kertojamme mielipiteitä ja lukijalle tämä on antoisaa!
Pähkinänkuoressa koko maailma
Romaanin monimerkityksellinen nimi avautuu paitsi Hamletin tulkintana myös sen ilmentämän tiivistyksen metaforana. Nähdä koko maailma yhdessä hiekanjyväsessä on kuin sikiö kohdussaan, koko elämä pähkinänkuoressa. Potentiaalia olisi vaikka kuinka paljon, mutta “kaikki ihmisen pyrkimykset ylipäänsä, ovat vain rahtunen mahdollisten asioiden maailmasta”.
Tällaisessa perspektiivissä voi myös pestä mustaa valkoiseksi, voi murhata ja valehdella ja silti tuntea itsensä viattomaksi. Ihan sattumalta McEwan ei ole tehnyt Trudysta kaunista nuorta naista, joka pystyy helposti sijoittamaan itsensä vaihtoehtotodellisuuteen ja vakuuttamaan itsensä viattomuudestaan. Tosiasiat ovat suhteellisia tässä prosessissa, jossa murhaajasta tulee viaton. Valehtelija, joka ensin vakuuttaa itsensä vaihtoehtoisilla totuuksilla, on aikamme kasvo.
Yksilön valinnat näyttäytyvät ylipäänsä sangen sattumanvaraisilta, sikiö pohtii Hamletin tapaan mahdollisuuksiaan kostaa isänsä kohtelu. Koston voikin toteuttaa vaikka sata kertaa yhden unettoman yön aikana. Sitä varten on mielikuvitus, sekin on yksi vaihtoehtotodellisuus. Sen sijaan paluuta ei ole, jos turvautuu väkivaltaan ja vuodattaa verta muutenkin kuin kuvitelmissaan. Kertoja lainaa Konfutsea “ennen kuin lähdet kostoretkelle, kaiva valmiiksi kaksi hautaa”.
Koston kierre repii sivistyksen sauman ja palauttaa ihmisen pelon ja turvattomuuden tilaan. Tulee väistämättä mieleen nykytodellisuutemme, turvattomuuden ja pelon ilmapiiri. Ilmassa leijuu syntymättömän huomio, että ”suuri osa elämästämme unohtuu saman tien kun jää taakse. Suurin osa. Nykyhetki purkautuu sitä mukaa kun se tapahtuu, vähäpätöiset ajatukset vierivät huomaamatta menneisyyteen, olemassaolon ihme jää vaille huomiotamme”.
Siksikö haemme draamaa arkeemme, ihailemme toimintaa, emmekö usko muuten elävämme? Emmekö näe hyvää ilman pahoja asioita?
Kommentoi Facebookissa