Uutiset 7.11.2019 08:55 Kolme irrallaan ollutta koiraa hyökkäsi talutushihnassa olleen koiran kimppuun – vakavia puremavammoja Koirien omistaja ei ollut huomannut, että koirat olivat onnistuneet karkaaman aidatusta häkistä.
Uutiset 4.6.2019 16:29 Kaksi suurta koiraa karkasi ulkoiluttajaltaan – ryntäsivät pienen koiran kimppuun ja purivat hengiltä Kaikki koirat olivat kytkettyinä, mutta ulkoiluttaja ei pystynyt pidättelemään isoja koiriaan.
Uutiset 5.9.2018 09:30 Isokokoinen koira karkasi pihalta ja hyökkäsi toisen koiran kimppuun – jo neljännen kerran tänä vuonna Asianomistaja sai huutamalla ja repimällä koiran irti omasta koirastaan.