Taksimatkan maksusta syntyi tappelu – taksikuski vei asiakkaan puhelimen ja ajoi jalan päältä

Yöllinen taksimatka sai ikävän käänteen. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi ei toistaiseksi ole tavoittanut epäiltyä taksinkuljettajaa.

TAKSIMATKA Itä-Uudenmaan poliisi kertoo, että tapahtumat saivat alkunsa 21. lokakuuta, maanantain vastaisena yönä, kun Helsingistä alkanut ja Vantaan Pähkinärinteeseen päätynyt taksimatka sai ikävän käänteen.

– Perillä kohteessa taksin asiakkaana ollut mies oli lähtenyt hakemaan käteistä rahaa kotoaan ja ilmoittanut tästä kuljettajalle. Taksin kuljettaja oli lähtenyt asiakkaan perään, repinyt puhelimen asiakkaansa kädestä ja palannut takaisin taksiinsa, kertoo rikoskomisario Josefina Hiltunen.

Mies oli lähtenyt kuljettajan perään, jolloin taksinkuljettaja oli tarttunut häntä kurkusta kiinni ja heittänyt maahan.

– Tämän jälkeen taksinkuljettaja oli käynnistänyt autonsa ja peruuttanut paikalta pois siten, että taksin avoinna ollut ovi oli osunut miestä lonkkaan ja yksi auton rengas oli ajanut miehen jalkapöydän päältä. Tämän jälkeen taksin kuljettaja oli poistunut paikalta miehen puhelin mukanaan, Hiltunen jatkaa.

Asianomistaja kuljetettiin sairaalaan tarkistuttamaan vammansa. Tapauksen tutkinta ja epäillyn henkilöllisyyden selvittely jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Toistaiseksi poliisi ei ole tavoittanut epäiltyä taksinkuljettajaa.

Lue myös: Kolmen hengen seurue kolaroi ryöstämänsä taksin – poliisia paenneet henkilöt otettiin kiinni

Kommentoi Facebookissa