Talvivaaran johtajalle nyt syyte sisäpiirikaupoista

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:hin liittyvä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia koskeva oikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa. Kuvassa Talvivaaran kaivoksen kehitysjohtaja Lassi Lammassaari.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:hin liittyvä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia koskeva oikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa. Kuvassa Talvivaaran kaivoksen kehitysjohtaja Lassi Lammassaari. (Kuva AOP)

Syytteen mukaan kehitysjohtaja tienasi 220 000 euroa tietäessään osakekurssin putoavan.

TALVIVAARA Talvivaaran kaivostoimintaan liittyvä arvopaperimarkkinarikoksia koskeva oikeudenkäynti alkoi tänään Helsingissä syyttäjän julkistaessa haastehakemuksensa. Kehitysjohtajana toimineelle Lassi Lammassaarelle vaaditaan vankeusrangaistusta, syyttäjän mukaan hän on saanut sisäpiirikaupoilla jopa 220 000 euroa rikoshyötyä.

Syytteen mukaan Lammassaari myi osakeomistustaan vuonna 2012 ja 2013 ennen kuin yhtiön julkaisemat tiedot pudottivat osakkeen kurssia. Nikkelin tuotantomäärät olivat ennustettua alhaisemmat ja osake putosi Lammassaaren kauppojen jälkeen 14,13 sekä 9 prosenttia. Syyttäjän mukaan Lammassaarella oli sisäpiiriläisenä hallussaan julkaisematon tieto, joka oli ”omiaan olennaisesti vaikuttamaan yhtiön osakkeiden arvoon”. Lammassaari kiistää syytteet sisäpiirikaupoista.

Talvivaaran tuli noudattaa Helsingin pörssin sisäpiiriohjetta, johtoryhmään on kuulunut neljä henkilöä. Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Pekka Perä, varatoimitusjohtaja Pekka Erkinheimo, tekninen johtaja Pertti Pekkala sekä Lassi Lammassaari. Syyttäjä vaatii myös Talvivaaralle 500 000 euron yhteisösakkoa.

Vuonna 1972 syntynyt diplomi-insinööri Lassi Lammassaari toimii nykyisin saneerauksessa olevan yhtiön kehitysjohtajana, hän on työskennellyt lisäksi useissa eri tehtävissä Talvivaara-konsernissa vuodesta 2005 lähtien, johtajana projekteissa toukokuusta 2012 maaliskuuhun 2014, tuotantojohtajana vuodesta 2008 toukokuuhun 2012 sekä Talvivaara Projekti Oy:n ympäristö- ja infrastruktuurijohtajana vuosina 2005–2008.

Velkasaneerauksessa oleva Talvivaaran Kaivososakeyhtiö myy palvelujaan nyt Terrafamelle.
Velkasaneerauksessa oleva Talvivaaran Kaivososakeyhtiö myy palvelujaan nyt Terrafamelle. (Kuva AOP)

Kesällä käräjäoikeus määräsi Talvivaaran kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perälle 90 päiväsakkoa suuruudeltaan 20 340 euroa, entiselle toimitusjohtajalle Harri Natuselle 60 päiväsakkoa summaltaan 7 740 euroa ja kaivoksen johtajana toimineelle Lassi Lammassaarelle 60 päiväsakkoa eli 6 540 euroa. He saivat tuomion ympäristön turmelemisesta. Talvivaara Sotkamo Oy tuomittiin samalla menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 miljoona euroa, yhtiölle määrättiin lisäksi 300 000 euroon yhteisösakko.

Talvivaara Sotkamo aloitti kaivostoiminnan vuonna 2008, yhtiö hakeutui konkurssiin 4.11.2014. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on velkasaneerauksessa marraskuusta 2013 lähtien ollut emoyhtiö. Se myy palvelujaan Terrafamelle, joka puolestaan on valtion omistama. Terrafame osti Talvivaara Sotkamon liiketoiminnan elokuussa 2015.

Talvivaaran entiset ja nykyiset johtajat vastaavat oikeudenkäynnissä syytteisiin myös tiedottamisrikoksista. Asiaa käsitellään todennäköisesti ensi vuoden maaliskuuhun asti.

Kommentoi Facebookissa