TERRAFAME Suomen luonnonsuojeluliitto on huolissaan Talvivaaran kaivoksen toiseen päärahoittajaan Trafiguraan liittyvistä rahanpesuväitteistä. Kaivosyhtiön omistajaan liitetyt rahoituksen epäselvyydet lisäävät järjestön mukaan vaaraa, että kaivosjätevuori kaatuu veronmaksajien niskaan.
Yhtiö on julkisuuteen vuodetun raportin mukaan sotkeutunut useisiin korruptioskandaaleihin eri puolilla maailmaa ja siirtänyt useita satoja miljoonia euroja veroparatiisiyhtiöille, joilla ei näyttäisi olevan todellista liiketoimintaa. Trafiguran omistus Terrafamesta on Galena-rahastojen kautta 29,7 prosenttia.
Luonnonsuojeluliitto pitää rahoitusepäselvyyttä uhkana ympäristölle. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi arvioida asiaa myös pitkäaikaisten ympäristövaikutusten ja kansantalouden näkökulmasta. Nämä kysymykset liittyvät myös kaivoslain uudistukseen.
Juttuvinkki: Terrafamen uusi yhtiökumppani Talvivaarassa on kulkenut likaisia polkuja
– Trafiguraan kohdistuu epäilyksiä sekä veronkierrosta että ympäristörikoksista eri puolilta maailmaa. Tällainen yhtiökumppani on Suomen valtiolta hyvin erikoinen valinta suomalaisessa toimintakulttuurissa, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä.
Terrafamen Talvivaaran kaivoksesta kertyy suunnitellun elinkaaren aikana ympäristölle vaarallista mustaliusketta kaivosjätteenä yli miljardi tonnia.
– Voiko Talvivaaran kaivosjätevuori jäädä veronmaksajien käsiin, koska kaivoksen kannattavuus ja rahoitus on entistäkin epävarmempaa Trafiguran toiminnan valossa? Eikö veronmaksajien tappioriski tällöin vain kasva? Hölttä kysyy.
Luonnonsuojeluliiton mielestä nyt tulisi ottaa aikalisä ja selvittää kaivosjätteiden ympäristölle turvallinen käsittely siten, että ne eivät pilaa vesiä ja ympäristöä.
Lue myös: Terrafamen merkittävä omistaja rahanpesusotkussa – ministerit eivät muista tai kommentoi
Kommentoi Facebookissa