JÄÄKIEKKO Tampereella nähtiin perjantaina loppuunmyydyn Nokia-areenan edessä kauden toiseksi viimeinen paikallispeli. Siinä Tappara kaatoi Ilveksen 2-0.
Ilveksellä oli ottelussa tukku laatupaikkoja, mutta Tappara pystyi nollaamaan paikallisvastustajansa ja lopullinen niitti syntyi tyhjään maaliin.
– Pystyimme parantamaan toiseen erään ja vielä kolmanteenkin erään, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sanoi.
– Rehellinen analyysi tästä illasta on se, että Ilves on parempi joukkue kuin vaikkapa Luleå oli siellä CHL-finaalissa viime lauantaina. Kova haaste oli meidän joukkueelle ja me saimme ihan parhaan irti ja silti peli olisi voinut kääntyä kummin päin vaan. Kova oli haaste, mutta kovan taistelun ja huippumaalivahtipelin kautta tärkeä voitto, Tapola kehui.
Ilveksen päävalmentaja Antti Pennanen näki ottelun kulun aika samalla tavalla kuin kollegansa.
– Ensimmäinen erä oli meiltä parasta antia tuloksesta huolimatta. Siinä oli meillä ne paikat tehdä maaleja, Pennanen sanoi.
Sarjajumbo SaiPa ehti tekemään kyseenalaisen SM-liigaennätyksen, kun se hävisi 16 ottelua putkeen. Perjantaina tuo putki tuli kuitenkin komeasti päätökseensä, kun SaiPa yllätti Turussa TPS:n 4-3.
SaiPan leirissä oltiin tietysti iloisia tappioputken katkeamisesta, mutta hattua ei kannata heitellä ilmaan. SaiPa on edelleen Liigan viimeisenä ja sen kausi päättyy runkosarjaan.
– Totta kai tuntuu hyvältä, mutta huojentunut ja huojentunut. Ei me olla tässä mietitty putkia, eikä mitään muutakaan, SaiPan päävalmentaja Ville Hämäläinen sanoi.
– Meillä on ollut tässä kaikenlaisia haasteita, niin kuin kaikki varmasti tietää. Mutta iloinen olen tuon ryhmän moraalista ja puolustusmoraalista sekä siitä työstä, minkä he laittoivat tuonne askiin ja saivat nyt myös sen palkinnon. Olemme muutaman kerran olleet lähellä ja muutaman kerran taas ei, mutta ylpeä olen koko ryhmästä, Hämäläinen jatkoi.
Kuopiossa pelattiin isoista asioista, kun KalPa isännöi Oulun Kärppiä. Kärpät voitti ottelun lopulta jatkoajalla 4-3.
KalPan sulaminen oli perjantaina karu. Se ehti johtaa ottelua parhaimmillaan jo 3-0, mutta Kärpät tuli rinnalle ja ohi. Kärppien voittomaalin iski jatkoajalla Tuukka Tieksola.
KalPalla on nyt 89 pistettä ja sen ero viivan alla olevaan HIFK:hon on neljä pistettä. Kärpillä on pisteitä 92 ja sen paikka kuuden parhaan joukossa alkaa varmistua.
Myös Kouvolassa oli isot pisteet jaossa. KooKoo otti niitä lopulta yhden enemmän kuin HIFK, kun Teemu Engberg ratkaisi kotijoukkueelle voiton jatkoajalla lukemin 5-4.
KooKoo nousi sijalla 11 ja jatkaa taisteluaan viimeisestä pudotuspelipaikasta. Sen ero HPK:hon ja viivan päälle on vain kaksi pistettä. HIFK:lla on pisteitä 85 ja se jatkaa vielä taistelua suorasta pudotuspelipaikasta. Sen ero viivan päälle on nyt neljä pistettä.
Vaasassa Sport piinasi Lukkoa, mutta lopulta Lukko voitti voittomaalikilpailun jälkeen 3-2 ja säilytti samalla runkosarjan kärkipaikkansa. Tappara on kuitenkin vain pisteen päässä.
Porissa Ässät kaatoi Jukurit 2-1 ja vankisti asemiaan kymppisakissa. Jukureille tappio oli jo todella paha: sillä on nyt 71 pistettä ja eroa viivan päälle on nyt kolme pistettä.
Teksti Ville Hirvonen
Lue myös: Jokereilla nimekäs uusi omistajakaarti – Harkimot ulkona
Kommentoi Facebookissa