JÄÄKIEKKO SM-liigan kaksi viimeistä mestaruutta sekä tällä kaudella myös Euroopan mestaruuden voittanut Tappara on solminut kolmivuotisen päävalmentajasopimuksen Rikard Grönborgin kanssa. Grönborg, 54, korvaa päävalmentajana Jussi Tapolan.
Grönborgilla on meriittejä. Hän valmensi Ruotsin maajoukkueen MM-kultaan 2017 sekä 2018. Tällä kaudella hän valmensi Sveitsin liigassa Zürich Lionsia.
Grönborgin Tappara-pesti oli ollut jo pitkään tiedossa. Asia vahvistettiin virallisesti kuitenkin vasta torstaina medialle ja faneille järjestetyssä tilaisuudessa.
Grönborg kertoi olevansa erittäin vaikuttunut Tapparasta organisaationa.
– Erittäin ammattimainen. Kaikki tulooni liittyvä on hoidettu todella ammattimaisesti. Minulle on myyty visio ja idea. Halusin todella osaksi sitä. Se on yksi suurimmista syistä siihen, miksi olen täällä.
Tapparan valmennustiimiin liittyy uutena nimenä myös Juha Juujärvi vuoden mittaisella sopimuksella (1+2). Valmennustiimissä jatkavat Pasi Puistola, Konsta Karjalainen sekä Aki Näykki kahden vuoden mittaisilla sopimuksilla.
Tapparan neljään Suomen mestaruuteen valmentanut Tapola on siirtymässä Saksaan. Hän tulee valmentamaan Adler Mannheimin joukkuetta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Mikko Rantanen ja Kaapo Kakko Leijonien MM-joukkueeseen
Kommentoi Facebookissa