PASSIT Poliisihallitukseen on reklamoitu kolmesta passista, joiden viisumisivuilla on vesileimoja väärin päin. Julkisuudessa on lisäksi ollut esillä matkatoimistosta saatua tietoa viidestä vastaavasta ongelmasta.
Reklamoidut tapaukset koskevat niin sanottua hirvipassiversiota, jonka tunnistaa helposti viisumisivuilla juoksevasta hirvestä. Kyseistä passiversiota on myönnetty vuodesta 2012 vuoteen 2016. Virhe on helposti havaittavissa katsomalla viisumisivuja valoa vasten. Osassa viisumisivuja joutsenta esittävä vesileima on väärin päin.
Vaikka omassa passissa olisi edellä kuvattu valmistusvirhe, niin passi on silti aito ja voimassa oleva matkustusasiakirja. On kuitenkin mahdollista, että rajatarkastuksen yhteydessä passin kanssa tulee ongelmia.
Jos huomaa itsellään virheellisen passin, se on syytä viedä poliisilaitokselle. Tilalle myönnetään uusi passi ilmaiseksi. Poliisihallitus tiedottaa asiasta rajaviranomaisia laajasti ympäri maailman sekä myös selvittää ongelmaa edelleen ja erityisesti sen laajuutta.
Kommentoi Facebookissa