Tässä on kaikkien aikojen kallein Range Rover – uusi SVAutobiography LWB maksaa lähes Rolls-Roycen verran

Pitkäakselivälisen Rangen pohjalle tehdyssä uutuudessa on keskitytty erityisesti takamatkustajien olojen kohentamiseen.

Pitkäakselivälisen Rangen pohjalle tehdyssä uutuudessa on keskitytty erityisesti takamatkustajien olojen kohentamiseen. (Kuva Range Rover)

Britti-ikonissakin on päätetty satsata entistä enemmän luksukseen.

AUTOT Alkuperäinen Range Rover perusti herraskaisten maasturien luokan 1970-luvun alussa. Vaikka auto olikin nykymittapuulla varsin karu, se tarjosi kuitenkin kilpailijoitaan enemmän suorituskykyä ja hienostuneisuutta. Ensimmäisen korimallin Rangea tehtiin yli 20 vuoden ajan, ja auto muuttui vuosien saatossa koko ajan ylellisemmäksi.

Sama suuntaus on jatkunut sen jälkeenkin. Nykyinen neljännen sukupolven Range Rover on alkanut muistuttaa jo Buckinghamin palatsia pyörillä, mutta kilpailijatkaan eivät ole nukkuneet. Ylellisten SUV-autojen luokkaan on ollut viime vuosina kova tunku, ja esimerkiksi Bentleyn ensimmäinen katumaasturi Bentayga on venyttänyt luokan hintarajoja ennennäkemättömiin sfääreihin.

Jopa Range Rover on alkanut näyttää tässä seurassa vähemmän arvokkaalta, joten britti-ikonissakin on päätetty satsata entistä enemmän luksukseen. Land Rover esittelee Los Angelesin autonäyttelyssä uuden huippumallinsa, joka tottelee SVAutobiography LWB -nimeä. Pitkäakselivälisen Rangen pohjalle tehdyssä uutuudessa on keskitytty erityisesti takamatkustajien olojen kohentamiseen lähes limusiiniluokkaan.

Takaluukusta taittuu esiin puulla verhoiltu tavaratilan lattian jatke, joka liikkuu luonnollisesti sähköllä.
Takaluukusta taittuu esiin puulla verhoiltu tavaratilan lattian jatke, joka liikkuu luonnollisesti sähköllä. (Kuva Range Rover)

Niinpä autossa on edustusautojen tasoa vastaavat erilliset takaistuimet, jotka tarjoavat parhaimmillaan peräti 1,2 metrin jalkatilan. Penkit voi myös kallistaa korkeintaan 40 asteen kulmaan, ja niistä taittuu esiin erillinen jalkatuki koipien lepuuttamista varten. Kummallakin takamatkustajalla on lisäksi oma 10-tuumainen kosketusnäyttönsä, jonka avulla voi käyttää Jaguar Land Roverin Touch Pro Duo -nimistä tietoviihdejärjestelmää.

Autossa on myös 4G:n langaton nettiyhteys, ja takaistuimien väliin on asennettu jääkaappi. Sinne mahtuu joko kaksi viinipulloa tai neljä 600 millilitran kokoista pulloa, joten herrasväelle ei pitäisi ainakaan tulla jano ajon aikana. Taakse asti jatkuvaan keskikonsoliin on integroitu puolestaan takamatkustajien ilmastoinnin säätimet, ja jopa takaovet tarjoavat luksusta. Ne aukeavat nimittäin sähköllä napin painalluksella.

Autossa on edustusautojen tasoa vastaavat erilliset takaistuimet, jotka tarjoavat parhaimmillaan peräti 1,2 metrin jalkatilan.
Autossa on edustusautojen tasoa vastaavat erilliset takaistuimet, jotka tarjoavat parhaimmillaan peräti 1,2 metrin jalkatilan. (Kuva Range Rover)

Lisäksi takaluukusta taittuu esiin puulla verhoiltu tavaratilan lattian jatke, joka liikkuu luonnollisesti sähköllä. Sen pitäisi auttaa tavaroiden lastaamisessa ja purkamisessa, jos ei pelkää naarmuja. Range Roverin huippuversion pellin alle saa puolestaan kolme eri voimanlähdettä, joista yksi on pistokehybridi. Siinä on 404 hevosvoiman kokonaisteho kaksilitraisen turbonelosen ja sähkömoottorin yhteispelin ansiosta. Toinen vaihtoehto on 4,4-litrainen V8-diesel, joka tuottaa 339 heppaa. Voimanlähdevalikoiman kruununa toimii mekaanisesti ahdettu viisilitrainen bensakasi, josta irtoaa peräti 565 hevosvoimaa.

Tällä moottorilla varustettu SVAutobiography LWB maksaa Isossa-Britanniassa noin 177 000 puntaa, joka ei jää enää kauaksi Rolls-Roycen aloitusmalli Ghostin hintatasosta. Range saa muuten pikapuoliin Rollsilta kilpailijan myös katumaasturiluokkaan, koska brittien luksusikonin upouusi Cullinan esitellään todennäköisesti ensi vuoden aikana.

Kommentoi Facebookissa