Teemu Pukki avasi maalitilinsä – jäi laihaksi lohduksi

Teemu Pukki on sekä Huuhkajien että Norwichin tehohyökkääjiä.

Teemu Pukki on sekä Huuhkajien että Norwichin tehohyökkääjiä. (Kuva AOP)

Teemu Pukki teki kauden avausmaalinsa Valioliigassa osuttuaan rangaistuspotkusta. Se ei kuitenkaan riittänyt Norwichille voittoon.

JALKAPALLO Suomen maajoukkuehyökkääjän Teemu Pukin edustama Norwich City jatkaa Englannin Valioliigassa kolmen kierroksen jälkeen nollakerhossa. Lauantain kotiottelussaan Norwich hävisi Leicesterille maalein 1-2.

Pukki oli Norwichin avauksessa. Hän onnistui myös maalinteossa ammuttuaan rangaistuspotkun 44. minuutilla verkon perukoille.
Vaihtoon Pukki otettiin 73. minuutilla. Kolmisen minuuttia myöhemmin syntyi Leicesterin voittomaali.

Pukki pelasi kauden parhaan ottelunsa toistaiseksi. Asiaa selitti sekin, että Norwich pelasi Valioliigalla tällä kaudella ensi kertaa joukkuetta vastaan, jonka voittamiseen sillä oli mahdollisuuksia. Kauden aiemmissa peleissään Norwich oli hävinnyt Liverpoolille 0-3 ja Manchester Citylle 0-5.

Myös Leicester-ottelussa tuli selväksi, että sarjapaikan säilyttäminen on nousijajoukkue Norwichilla kovan työn takana. Norwichin puolustus on aivan liian haavoittuvainen Valioliigan tasolla.

Toinen nousijajoukkue Brentford sen sijaan jatkaa kolmen kierroksen jälkeen tappioitta kerättyään jo viisi pistettä. Lauantaina Brentford taisteli Aston Villan vieraana 1-1 -tasapelin.

Suomalaisittain Brentfordin ottelu oli vähemmän mairitteleva. Brentfordin suomalaishyökkääjä Marcus Forss istui vaihtopenkillä täydet minuutit.

Myös Saksan Bundesliigassa suomalaishyökkääjä sai istuskella penkillä. Joel Pohjanpalo ei kelvannut kentälle seuransa Bayer Leverkusenin vierasottelussa Augsburgia vastaan.

Suomen maajoukkueen eli Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky oli tuttuun tapaan Leverkusenin tolppien välissä. Huuhkaja-pelaaja nähtiin tositoimissa myös Augsburgin paidassa, kun Fredrik Jensen pääsi 74. minuutilla vaihdosta kentälle. Jensen ei onnistunut maalinteossa.

Ensi viikolla Pukki, Forss, Jensen ja Hradecky nähdään Suomi-paidassa, kun Huuhkajat pelaa keskiviikkona Helsingissä harjoitusottelun Walesia ja lauantaina MM-karsintaottelun Kazakstania vastaan. Maajoukkuerupeama jatkuu vielä seuraavalla viikolla MM-karsintojen vieraspelillä Ranskaa vastaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HJK jatkaa europelejään syyskuussa – tässä lohkovaiheen vastustajat

Kommentoi Facebookissa