JALKAPALLO Sukupolvien unelmaksi nimetty haave Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen EM-kisapaikasta on askeleen lähempänä, kun kovatasoinen Bosnia-Hertsegovina taipui lauantaina Tampereella 0–2.
Norwichin maalitykki Teemu Pukki rankaisi bosnialaisia kahdella maalilla. Ensimmäiseen maaliinsa Pukki sai loistosyötön Glen Kamaralta.
– Glen syötti siihen keskelle. Näin, että toppari vähän lähti höntyilemään ja putken oli auki ja sieltä tuikkaus. Oli aikamoinen väylä maalille asti. Tilaa oli juosta. Juoksin niin kauan, että piti alkaa jo vetämään. Tolpan kautta meni. En ollut itse varma, menikö sisään, kun kaaduin samalla. Kuuli äänistä, että upposi, Pukki paljasti.
Pukin toinen maali muistutti hänen maalejaan seurajoukkueessaan Norwichissa.
– Toka maali oli aika tyypillinen. Hyvä vastahyökkäys. Maalivahti tuli vastaan, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa. Sinne se upposi, Pukki sanoi.
Pukin ensimmäisen maalin jälkeen alkoi heti rankkasade. Se tavallaan symbolisoi hänen räjähtävää iltaansa Ratinan stadionilla.
– Hyvällä hetkellä taivas repesi. Olin juuri tuulettanut ja pallo laitettiin keskiympyrään. Oli kyllä upeaa kuulla yleisön huutavan nimeä. Teki minut aika ylpeäksi, Pukki naurahti.
Pukki painotti, että olisi voinut tehdä maaleja enemmänkin.
– Kyllä lopussa huomasi, että viime pelistä oli aikaa. Kunto ei ollut, mihin olen tottunut, mutta muuten oli hyvä fiilis koko ajan. Olisin voinut tehdä neljäkin maalia. Oli paikkoja lopussa.
Suomen maalivahti Lukas Hradecky katsoi joukkueensa pelanneen hyvin fiksusti.
– Sovittiin, että pidetään virheet minimissä. Tuommoisilla tähtipelaajilla höystetyt joukkueet eivät jaksa enää, jos pidät palloa ja juokset tarpeeksi. Lopussa Bosnialta ei tullut edes kiriä. Edin Dzekolla oli yksi puskupaikka ja yksi veto tuli pienestä kulmasta, mutta dominoiva esitys oli meiltä. Olen helvetin ylpeä meidän joukkueesta, Hradecky summasi.
Vaikka vastassa oli kovan luokan pelaajia, kuten AS Roman tähtihyökkääjä Dzeko, selvisi Hradecky vähillä torjunnoilla.
– Mielelläni otan tämmöisen pelin. Meidän puolustus toimi loistavasti. Bosnian valmentaja kävi kysymässä, voisiko Joonan päästää pois sieltä taskusta. Ei mitään. Tällaisen jengin takana on helppo pelata, Hradecky sanoi.
Hradecky tuli haastatteluun oluttölkki kädessään, mutta hän antoi ymmärtää, ettei juhlinta repeä käsistä. Liechtenstein pitää voittaa vieraissa ensi tiistaina.
– Tällä jengillä pysyy kyllä varpaat ja juuret tiukasti maassa. Totta kai muutama olut on sallittu niin kuin näkyy. Hemmetin hienoa on jatkaa matkaa tästä.
Suomen päävalmentaja Markku Kanerva ylisti pelaajiensa työmoraalia.
– Päästiin omia vahvuuksiamme hyödyntämään. Teemu teki hienot maalit. Kyllä joukkue osoitti taas äijämäisyyttä ja taistelutahtoa, mitä näkyi aikaisemmissakin peleissä. Tässä oli hyvä kivijalka, jonka varaan jatkossakin rakennetaan.
Kanervan mukaan voiton avain oli siinä, että bosnialaisten rakentelu pidettiin prässillä kurissa. Vaarallisella Dzekolla oli vain yksi hyvä paikka.
– Pelattiin 4-2-3-1:llä. Mun mielestäni aika hyvin pystyttiin eliminoimaan Bosnia-Hertsegovinan keskikentän pelinrakentelu. Toki he nostivat ihan fiksusti toppareita etenkin ekalla jaksolla ja aiheuttivat, ettei me saatu siihen prässiä.
Kanerva korostaa, että Pukilta odotetaankin maaleja. Olihan Pukki päättyneellä kaudella Englannin kakkossarjan The Championshipin maalikuningas.
– Haluaisin, että Teemu Pukin kaltaisia pelaajia meillä olisi kolme neljä kappaletta. Aika monella vastustajalla on. Mulle se on ihan sama, kuka ne maalit tekee. Hyökkääjien tehtävänä onkin tehdä maaleja pääasiassa.
Lehdistötilaisuuden lopuksi Kanerva herkistyi. Ennen ottelua pidettiin hiljainen hetki takavuosien maajoukkuepelaajan Leo Houtsosen sekä Euroopan Jalkapalloliiton UEFA:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Lennart Johanssonin muistoksi. Molemmat nukkuivat pois tällä viikolla.
– Oli surunauhat käsissä Leo Houtsosen muistoksi. Ja hyvän ystäväni Joni Ovaskan muistoksi, joka menehtyi viikko sitten. Myös tunteellinen voitto sitä kautta. Ja hieno hetki oli muistaa myös Lennart Johanssonia, Kanerva päätti.
Haastattelut Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös: Teemu Pukki täräytti kaksi maalia – Huuhkajat upeaan voittoon!
Kommentoi Facebookissa