Texasin joukkoampuja on tunnistettu – pahoinpiteli perhettään ja erotettiin ilmavoimista

Paikalliset asukkaat kokoontuivat Sutherland Springsissä kirkon lähistölle hiljentymään uhrien muistolle.

Paikalliset asukkaat kokoontuivat Sutherland Springsissä kirkon lähistölle hiljentymään uhrien muistolle. (Kuva AOP)

Babtistikirkossa Sutherland Springsissä ampunut 26-vuotias mies on myös itse kuollut.

JOUKKOSURMA Suomessa on muisteltu huomenna kuluneen kymmenen vuotta Pekka-Eric Auvisen tekemästä Jokelan kouluampumisesta, jossa kuoli yhdeksän henkeä. Viisi viikkoa sitten 64-vuotias Stephen Paddock ampui 59 ihmistä Las Vegasissa.

Sunnuntaina valkoihoinen 26-vuotias Devin Patrick Kelley hyökkäsi Texasissa Yhdysvalloissa baptistikirkon jumalanpalvelukseen Sutherland Springsissä. Mustiin vaatteisiin ja luotiliiviin pukeutunut Kelley ampui rynnäkkökiväärillä 26 ihmistä kuoliaaksi, nuorin uhreista on vain viisivuotias ja vanhin eläkeiässä.

Haavoittuneiden 20 henkilön joukossa on myös pieniä lapsia, nuorin loukkaantunut kaksivuotias. Monet kamppailevat sairaalassa vielä hengestään.

AFP:n mukaan paikallinen asukas oli taistellut asemiehen kanssa hänen poistuessaan kirkosta verilöylyn tehtyään, jolloin Kelley oli pudottanut yhden aseistaan ja pakeni. Tilanteessa miehet ampuivat toisiaan. Kelley löydettiin myöhemmin kuolleena autostaan, jonka oli kolaroinut. Ampuja oli saanut luodista osumat jalkaan ja keskivartaloon, mutta kuoleman aiheuttanut päävamma oli CNN:n mukaan itse aiheutettu.

Devin Kelleyn taustalta on paljastunut erottaminen USA:n ilmavoimista vuonna 2014. Hän oli saanut vuoden vankilatuomion vaimonsa ja lapsensa pahoinpitelystä.

Japanissa parhaillaan valtiovierailulla oleva presidentti Donald Trump on esittänyt surunvalittelunsa ja todennut, että tapahtunut ei johdu aseista vaan kyseessä on mielenterveysongelma.

  • EDIT 07.11.2017 klo 08.00: Päivitetty ampujan kuolinsyy.

Kommentoi Facebookissa