Tieliikenteen turvallisuus on parantunut – viime vuonna liikenteessä kuoli ennakkotietojen mukaan 222 ihmistä

Liikenneturvallisuuden kannalta on epäsuotuisaa, että ajoneuvokannan keski-iän kasvu on kuitenkin jatkunut.

Liikenneturvallisuuden kannalta on epäsuotuisaa, että ajoneuvokannan keski-iän kasvu on kuitenkin jatkunut. (Kuva Fotolia)

Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on pysynyt jotakuinkin ennallaan.

TURVALLISUUS Vuonna 2017 tieliikenteessä kuoli ennakkotietojen mukaan 222 ihmistä. Kuolleiden määrä kasvaa tästä todennäköisesti kuolinsyyrekisteriin perustuvissa tarkistuksissa. Määrä on kuitenkin ennätyksellisen pieni, vuonna 2014 tieliikenteessä kuoli 229 ihmistä, joka oli aiemmista luvuista alhaisin.

Vaikka kehitys on ollut myönteistä, ei valtioneuvoston vahvistettua tavoitetta liikennekuolemien puolittamisesta vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä todennäköisesti saavuteta. Liikenteessä loukkaantumiset ovat kuitenkin vähentyneet periaatepäätöksen tavoitteiden mukaisesti.

Kuolemaan johtavista onnettomuuksista ovat vähentyneet eniten rattijuopumusonnettomuudet, raskaan liikenteen onnettomuudet ja mopo-onnettomuudet. Kohtaamisonnettomuudet ovat puolestaan lisääntyneet.

Lisäksi hyvään suuntaan ovat kehittyneet turvavöiden, jalankulkijoiden heijastimien ja pyöräilykypärien käyttö. Myös ylinopeudella ajaminen on vähentynyt. Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on pysynyt jotakuinkin ennallaan.

Liikenneturvallisuuden kannalta on epäsuotuisaa, että ajoneuvokannan keski-iän kasvu on kuitenkin jatkunut. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi seuraa ja raportoi valtioneuvostolle tavoitteiden saavuttamisesta ja toimenpiteiden edistymisestä.

Kommentoi Facebookissa