ILMASTO Etelämantereen rannikolla pingviinien ulosteista peräisin oleva ammoniakki on merkittävä tekijä ilmastoon vaikuttavien pienhiukkasten muodostumisessa. Tämä voi vaikuttaa pilvien muodostumiseen ja sitä kautta alueen ilmastoon.
Suurten pingviiniyhdyskuntien läheisyydessä Antarktiksen rannikolla ilmakehän ammoniakkipitoisuudet ovat huomattavasti korkeampia kuin avomerellä, kertovat Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksen johtaman kansainvälisen tutkijaryhmän havainnot.
Yhdessä merten kasviplanktonin tuottamien rikkiyhdisteiden kanssa tämä ammoniakki sekä pingviinikolonioista myös ilmaan päätyvä dimetyyliamiini kiihdyttävät ilmakehän uusien pienhiukkasten muodostumista. Ilmakehän pienhiukkaset toimivat pilvien tiivistymisytiminä ja vaikuttavat alueellisesti pilvisyyteen, sääoloihin ja lopulta ilmastoon.
Tutkimus osoittaa, että pingviinien ulosteista haihtuvat ammoniakki- ja dimetyyliamiinihöyryt voivat lisätä hiukkasten muodostumisnopeutta jopa 10 000-kertaiseksi verrattuna ympäristöön, jossa näitä yhdisteitä ei ole.
– Eteläisellä jäämerellä ja Antarktiksella ilmastoon vaikuttaa huomattavasti se, millaisella nopeudella uusia hiukkasia muodostuu. Näillä pitkälti koskemattomilla seuduilla muut hiukkaspitoisuudet ovat tyypillisesti alhaisia, kun niitä vertaa alueisiin, joilla on ihmisen toimintaa tai maakasvillisuutta, kuten metsiä. Näin jopa yksittäiset eläinlajit, kuten tässä tapauksessa jääpingviinit, voivat nousta merkittäväksi ilmastoa muokkaavaksi tekijäksi, sanoo projektin päätutkija Matthew Boyer Ilmakehätieteiden keskuksesta.
Antarktiksen ekosysteemin ja ilmakehän väliset vuorovaikutukset ovat tutkijoiden mukaan erityisen merkittäviä ilmastonmuutoksen näkökulmasta, sillä alueen ympäristöolot muuttuvat nopeasti. Esimerkiksi merijään määrä pienenee, ja jäästä riippuvaisia lajeja uhkaa jopa sukupuutto. Näihin lajeihin kuuluu esimerkiksi toinen Etelämantereella elävä pingviinilaji keisaripingviini. Pingviinien katoaminen vaikuttaisi ammoniakkipitoisuuksiin ja edelleen ilmastoon.
Tulokset osoittavat myös, että ekosysteemien muutoksilla, kuten pingviinikantojen tai merten planktonpitoisuuksien muutoksilla, voi olla pitkälle ulottuvia vaikutuksia ilmastoon. Tutkimus tuo uutta tietoa siitä, miten merkittävästi biologiset prosessit, kuten pingviiniyhdyskuntien jätökset, voivat vaikuttaa alueen ilmastoon ja sen muutoksiin.
– Pingviinit ovat merkittävä osa Antarktiksen ekosysteemin ja ilmakehän monimutkaista vuorovaikutusta. Nämä paikalliset ilmiöt voivat lopulta vaikuttaa koko maapallon ilmastoon. Ilmastoon vaikuttavia tekijöitä ja vuorovaikutuksia on tärkeää ymmärtää erityisesti nyt, kun Antarktiksen rannikot ja Eteläinen jäämeri muuttuvat nopeasti, sanoo tutkimusryhmän johtaja, professori Mikko Sipilä.
Kansainvälisenä yhteistyönä toteutettuun tutkimukseen osallistui Suomesta myös Ilmatieteen laitos. Tutkimus toteutettiin Suomen Akatemian ja Suomen Etelämanner-operaatioiden tuella. Tutkimus on julkaistu Communications Earth & Environment -lehdessä.
Kommentoi Facebookissa