Tilastot kertovat – BMW-kuski tekee puolitoista kertaa enemmän pysäköintivirheitä kuin Skoda-kuljettaja

Yleisimmät pysäköintivirheet ovat samat kaikilla automerkeillä. (Kuvituskuva Fotolia)

Nuorison suosimien mönkijöiden osuus pysäköintivirheistä on yli tuplaantunut.

LIIKENNE Nuorison suosimat mopoautot ja mönkijät keräävät suhteessa enemmän valvontamaksuja kuin niiden osuus ajoneuvoista antaisi odottaa, kertovat ParkkiPaten uudet tilastot.

Samaan aikaan sähköautojen pysäköintivirheet ovat lisääntyneet, ja premium-automerkit BMW, Mercedes ja Audi keräävät edelleen eniten valvontamaksuja suhteessa niiden määrään. Volkswagen– ja Toyota-kuljettajat saavat puolestaan yhdessä lähes neljäsosan kaikista valvontamaksuista.

Kaikista ParkkiPaten antamista valvontamaksuista 0,27 prosenttia on tänä vuonna kirjoitettu koppimönkijöille, ja määrä on kasvanut hieman edellisvuodesta. Mopoautoilijoiden osuus kaikista valvontamaksuista on tänä vuonna ollut 0,15 prosenttia.

ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsärannan mukaan ajo-opetuksessa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota uusien kulkuneuvojen kuljettajien valmiuteen toimia turvallisesti liikenteessä ja parkkipaikoilla. Mönkijää saa 15-vuotias ajaa tieliikenteessä suoritettuaan traktorikortin, ja traktorikorttiin riittää teoriakokeen hyväksytty suorittaminen.

Metsäranta kertoo, että mönkijäkuskien tekemissä pysäköintivirheissä Polaris-merkki on viime aikoina nostanut osuuttaan.

– Kun vuonna 2024 Polaris-mönkijöille kirjoitettiin noin 15 prosenttia kaikista mönkijöiden pysäköintivirheistä, tänä vuonna niiden osuus jo yli tuplaantunut lähes 40 prosenttiin.

Myös sähköautojen pysäköintivirheet ovat hienoisessa kasvussa ParkkiPaten tilastoissa. Polestar-kuljettajien tekemien pysäköintivirheiden määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodessa 0,16 prosentista 0,29 prosenttiin. Myös Tesla-kuljettajien pysäköintivirheet lisääntyivät aavistuksen 1,65 prosentista 1,95 prosenttiin.

Sähköautoja on Traficomin mukaan liikennekäytössä Suomessa 140 798 kappaletta kesäkuun 2025 lopun tilanteen mukaan. Yleisimmät sähköautomerkit ovat Tesla, Volkswagen, Volvo, Mercedes-Benz ja Skoda. Kiinalaisvalmistaja BYD:n virheet kasvoivat vuodessa selvästi 0,01 prosentista 0,05 prosenttiin.

– Kun uusi merkki lähtee nollasta ja saa yhtäkkiä lukuisia omistajia, se näkyy väistämättä myös meidän tilastoissamme, Metsäranta sanoo.

Eri automerkkien joukossa mielenkiintoinen poikkeus on Skoda, joka kunnostautuu pysäköinnissä. Vaikka Skoda on liikennekäytössä olevien autojen listalla viidenneksi yleisin merkki, se on kuluvana vuonna kerännyt valvontamaksuja vain seitsemänneksi eniten.

Sen sijaan niin sanotut premium-automerkit keräävät suhteessa eniten valvontamaksuja. Vuonna 2024 ParkkiPate kirjoitti 1,41 valvontamaksua jokaista kymmentä BMW:tä kohden. Mersujen kohdalla suhdeluku oli 1,26 ja Audilla 1,25.

Esimerkiksi Volkswagen ja Toyota keräävät huomattavasti vähemmän valvontamaksuja autoa kohden: viime vuonna volkkareille annettiin 0,87 valvontamaksua jokaista kymmentä autoa kohden ja Toyotalle 0,81. Skodalla suhdeluku oli 0,95.

– BMW-kuski kerää keskimäärin lähes 1,5 kertaa enemmän valvontamaksuja kuin Skoda-kuljettaja. Tämä voi kertoa siitä, että Skodan omistajakunta on hieman maltillisempaa kuin premium-autojen kuljettajat, Metsäranta pohtii.

Eniten pysäköintivirheitä ParkkiPaten tilastojen mukaan tekevät edelleen Volkswagen- ja Toyota-kuljettajat. He ovat kuluvana vuonna keränneet molemmat noin 12 prosenttia kaikista valvontamaksuista. Volkswagenin ja Toyotan osuudet selittyvät suurelta osin sillä, että kyseisiä automerkkejä on eniten liikennekäytössä Suomessa.

Yleisimmät pysäköintivirheet ovat samat kaikilla automerkeillä. Ne ovat pysäköintikiekon käyttämättä jättäminen sekä luvaton pysäköinti ilman tunnusta tai maksua sekä sallitun pysäköintiajan ylitys. Sama pätee myös mopoautoihin ja mönkijöihin.

Lue myös: Joka päivä Suomessa joku pysäköi pelastustielle – virhepysäköinti voi vaarantaa ihmishenkiä

Automerkkien Top-10 valvontamaksuissa vuonna 2025

Volkswagen 12 %

Toyota 11 %

Mercedes-Benz 9 %

Volvo 8 %

BMW 7 %

Ford 7 %

Skoda 6 %

Audi 5 %

KIA 4 %

Nissan 4 %

Kommentoi Facebookissa