JÄÄKIEKKO Suomen jääkiekkomaajoukkueen entinen luottohyökkääjä Timo Peltomaa on kertonut 1X2-vetovinkkejä Urheiluviikon lukijoille viime vuosien ajan. ”Tinke” kertoi Päivän Lehden haastattelussa, miten veikkausvihjeet tulivat hänen päivärytmiinsä mukaan.
– Kun Urheiluviikko kysyi jokunen vuosi sitten, oli helppo suostua, sillä seuraan Liigaa tarkasti muutenkin. Pelasin pitkään Ilveksessä ja kaudet myös HPK:ssa sekä Lukossa, mutta vihjeissä pyrin olemaan objektiivinen, enkä vihjaa ex-seurojeni voittoja silloin, kun en niihin itse usko.
– Eikä sillä, mitä minä toivon tapahtuvan, tietysti ole mitään merkitystäkään ottelujen tapahtumiin ja tuloksiin, ”Tinke” naureskeli.
Peltomaa, 48, on jakanut Urheiluviikossa veikkausvihjeitä vuodesta 2012 lähtien, mutta vetovihjeiden palautusprosentista on pidetty kirjanpitoa vain viime liigakaudelta, MM-kisoista ja World Cupista.
”Vain se raha, jonka voit hävitä”
Liiga ja MM-kisat jäivät Tinken vihjeillä plussalle, mutta World Cup oli tappiollinen. Liigassa hän antoi vihjeet kaikkiin peleihin niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä.
– Se oli siis rankin rypistys. Myös tällä kuluvalla kaudella laitan vihjeet tulemaan kaikkiin liigapeleihin. MM-kisoissa annoin vihjeet kaikkien parhaiden joukkueiden peleihin sekä luonnollisesti puolivälieriin, välieriin ja mitalipeleihin. World Cupissa annoin vihjeet kaikkiin peleihin, mutta eihän siinä koko turnauksessa ollut kovinkaan montaa peliä.
Kun kuluvaa liigakautta on takana 239 runkosarjan peliä, on Peltomaan veikkausvinkkien palautusprosentti 101,92. Minkäänlaisia takeita ei tietenkään ole siitä, että tämä liigakausi jäisi voitolle.
– Suurimalle osalle vedonlyönti on tietysti harrastus. Se kannattaa pitää mielessä, että vetoihin pitää käyttää vain se raha, jonka on valmis häviämään. Muuten voi käydä ikävästi, Peltomaa mietti.
Myös Urheiluviikko painottaa vedonlyönnin oppaassaan, että kassanhallinta ja panosten oikea koko ovat erittäin tärkeässä asemassa, kun tähdätään voittavaan vedonlyöntiin.
Sama pätee silloin, kun pelataan vain huvin vuoksi. Jos panokset ovat liian suuria ja vedot eivät osu, hupi loppuu nopeasti.
”Liiga tasaisempi sarja, mitä yleisesti ajatellaan”
Timo Peltomaan mielestä Suomen korkein jääkiekkotaso, Liiga, on tasaisempi sarja, mitä ehkä yleisesti ajatellaan.
– Hyvänä päivänä sarjan viimeinen joukkue voi helpostikin voittaa kärkijoukkueen. Pelaajabudjeteissa on tietysti eroja, mutta erot eivät ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi jalkapallon huippuliigoissa, joissa isot seurat ovat aivan eri tasolla kuin niin sanotut pikkuseurat. Okei, Leicester voitti Valioliigan viime kaudella, mutta poikkeus vahvistaa säännön…
Samoin kuin viime kausina, myös tällä liigakaudella on useita joukkueita, jotka voivat voittaa mestaruuden.
– Toisaalta on myös monia joukkueita, jotka voivat pelata selvästi alle sen tason, mitä ihmiset yleensä odottavat. Ei tarvitse kauan katsoa sarjataulukkoa, niin löytää joukkueita, jotka ovat pelanneet alakanttiin.
Vedonlyönnin lisäksi sarja on siis erittäin mielenkiintoinen myös penkkiurheilumielessä. Peltomaan mielestä onkin mielenkiintoista nähdä, miten sarja tästä etenee.
– Siellä on monia joukkueita, jotka ovat ”väärillä” paikoilla sarjataulukossa. Katsotaan, mitä käy.
Vihjeitä, valokuvia ja valmennusta
Peltomaa on kiireinen mies. Vihjeiden laatimisen lisäksi hän pyörittää Valokuvia Timo Peltomaa Oy:ta sekä toimii Ilveksen A-junioreiden joukkueenjohtajana ja apuvalmentajana.
Ilves voitti viime kaudella A-nuorten Suomen mestaruuden.
– Meillä oli ja on tälläkin hetkellä hyvä joukkue kasassa. Viime vuoden mestareista pari sai NHL-varauksenkin. Lisäksi joukkueessa on monia muitakin, joilla on edellytykset huipulle asti, Peltomaa kertoi.
Hallitseva mestari sytyttää vastustajat varmasti joka kerta, joten helppoa ei tällä kaudella tule olemaan.
– Toivon, että yleisöä tulee mukavasti peleihin. A-junnujen pelit voisivat olla ihan mukava kokemus niille, jotka haluavat jääkiekkoa katsoa, eivätkä ole niitä aiemmin seuranneet.
– Valokuvausliikkeen pyörittäminen on taas mukavaa vaihtelua valmentamiselle ja veikkausvihjeiden laatimiselle. Se on bisnes, joka on muuttunut tosi paljon viimeisen 10 vuoden aikana.
Kommentoi Facebookissa