OMANKÄDENOIKEUS Tamperelaiselle toimitusjohtajalle on luettu syyte omankädenoikeudesta. Syyttäjän mukaan johtaja alensi Keski-Suomessa Multialla sijaitsevan lämpölaitoksen tehoja. Teon taustalla oli riita lämpökattilan kauppahinnan maksamisesta.
Tamperelainen yritys myi lämpökattilan Multian Kaukolämpö Oy:lle. Ostaja ei kuitenkaan maksanut kauppahintaa kokonaisuudessaan. Kaukolämmön mielestä laitos ei tuottanut lämpöä sopimuksen mukaisesti ja se oli muutenkin sopimuksen vastainen. Sen seurauksena kauppahintaa ei ollut kokonaan maksettu.
Syytteen mukaan lämpökattilan toimittaneen firman toimitusjohtaja uhkasi alentaa laitoksen tehoa tarkoituksella saada Kaukolämpö Oy maksamaan erääntynyt osa hinnasta. Kaukolämpö ei maksanut, ja syyttäjän mukaan kattilan toimittaneen yhtiön toimitusjohtajan määräyksestä laitoksen teho laskettiin huomattavasti alle sen, mikä olisi pitänyt olla.
– Toimenpiteen tarkoitus on ollut se, että erääntynyt osa kauppahinnasta olisi maksettu, sanoo syyttäjä.
Teho pysyi sovittua alhaisempana kolme kuukautta. Teho nostettiin sopimuksen mukaiselle tasolle vasta kun Pirkanmaan käräjäoikeus antoi siihen määräyksen. Kattilatehdasta uhattiin 300 000 euron uhkasakolla, jos tehoa ei nosteta.
Kattilatehtaan toimitusjohtajalle on luettu syyte omankädenoikeudesta. Syyttäjä vaatii vastaajalle ankaraa sakkorangaistusta tai alle kolmen kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.
Lue myös: Mies katkaisi vesijohdon ammattikorkeakoulun vessassa – ”Vesijohto räjähti itsestään”
Kommentoi Facebookissa