OLYMPIALAISET Tyhjille katsomoille kisatut Tokion olympialaiset tulevat varmasti jäämään muistiin yhtenä kisahistorian kummajaisuuksista. Mielipidekysymykseksi jää, olisiko ollut fiksumpaa perua kisat kokonaan, mutta urheilijat ainakin halusivat kilpailla, ja noin pari miljardia ihmistä ympäri maailman seurasi kisoja televisiosta tai netistä.
Koronapandemian takia kisatapahtumiin päästettiin kisajoukkueiden lisäksi vain median edustajia, olympiakomiteoiden jäseniä sekä eri maiden valtiovallan edustajia. Urheilijat pääsivät katsomoihin kannustamaan toisia urheilijoita, joten aivan tyhjinä katsomot eivät olleet. Mutta sen kuuluisan suuren urheilujuhlan tunnelma loisti poissaolollaan.
Aiemmissa olympialaisissa paikan päällä olleet median edustajat eri maista keksivät kisoille termin ”ghost games”, joka voi kääntää suomeksi vaikkapa sanalla ”aaveolympialaiset”. Aiempien olympialaisten karvenaalitunnelma oli muisto vain.
Kisapaikoillakin oli tiukat rajoitukset. Terveys edellä oli syytä mennä, mutta rajoitukset haastattelupisteillä menivät välillä koomisuuden puolelle. Toisilla Tokion kisojen haastattelupisteillä turvaväleistä ei välitetty ollenkaan, mutta esimerkiksi yleisurheilussa ei-japanilainen mediavirkailija tuli keskeyttämään haastatteluja, kun toimittajat olivat puolen metrin eivätkä metrin päässä toisistaan.
Julkisia kulkuneuvoja ei saanut kahteen viikkoon käyttää. Kisajärjestäjät korvasivat kuljetukset bussirallilla, jossa toimittajat saivat ainakin nauttia kiertoajeluista ympäri 37 miljoonan asukkaan Tokion metropolialuetta.
Toisin kuin esimerkiksi Lontoon tai Pekingin olympialaisissa, ei varsinaista olympiapuistoa Tokiossa ollut. Kisapaikkoja oli jopa sadan kilometrin päässä toisistaan. Bussit jumittuivat välillä ruuhkiin, mikä aiheutti myöhästymisiä, kun Tokion nopeaa metroa ei saanut käyttää.
Valtaosa bussikuljetuksista onnistui. Tosin muutamat bussikuskit juuttuivat Nishikasain kaupunginosan labyrinttiin navigaattorin ilmeisesti opastettua ajamaan ympyrää.
Media uutisoi japanilaisten vastustavan kisoja. Mielenosoituksia olympiastadionin ympäristössä nähtiin, mutta protestoijia oli vain muutama sata henkilöä. Se on hämmästyttävän vähän, kun ajatellaan, että kisat toivat Japanin veronmaksajille arviolta yli kymmenen miljardin euron ylimääräisen laskun.
Japani saavutti kotikisoistaan peräti 58 mitalia, joista 27 oli kultamitaleita. Se on Japanin kaikkien paras tulos olympialaisissa. Mitalitaulukossa Japani oli kolmas Yhdysvaltain ja Kiinan jälkeen.
Olympialaiset näkyivät kaupungilla ja japanilaiset selkeästi nauttivat urheilijoidensa menestyksestä. Olympiastadionin ulkopuolella jonotettiin selfiekuvien ottamista olympiarenkaiden kanssa. Kisa-alueille käveleville median edustajille vilkuteltiin aidan takaa.
Koronan hellittäessä Tokio ansaitsisi tulevaisuudessa uudet olympialaiset, joissa katsojiakin päästettäisiin paikalle. Ihan ”oikeissa olympialaisissa” tunnelma olisi kaupungissa varmasti hieno.
Olympiakisojen mielekkyyttä voi aina kritisoida. Tokion kisoissa kuitenkin jälleen nähtiin, että ihmiset ympäri maailmaa haluavat niitä katsoa. Pienemmät urheilulajit saavat olympialaisten aikaan valtavasti näkyvyyttä ja kiistattomasti voidaan osoittaa, että huippu-urheilu innostaa ihmisiä liikkumaan.
Olympiahenkikin elää. Sen toi parhaiten esille Yhdysvaltain miesten koripallomaajoukkueen valmentaja Gregg Popovich, kun Yhdysvallat pelasi alkusarjassa Irania vastaan.
Yhdysvallat ja Iran ovat poliittisesti ilmiriidassa, mutta maiden koripalloilijat sekä valmentajat halailivat toisiaan osoittaen vilpitöntä kunnioitusta. Popovich ilmoittikin lehdistötilaisuudessa, että ihmiset tulevat aina toimeen toistensa kanssa toisin kuin hallitukset.
Teksti Otto Palojärvi, Tokio
Lue myös: Suomi vältti totaalisen häpeän – Tokiossa useita hyviä suomalaissuorituksia
Kommentoi Facebookissa