AUTOT Vuonna 1984 lanseerattu Toyota MR2 oli esittelyhetkellään ajettavuudeltaan yksi parhaimpia japanilaisautoja. Keskimoottorirakenne ja pieni paino saivat MR2:n loistamaan erityisesti serpentiiniteillä, joilla moni paljon kalliimpikin urheiluauto sai jäädä ihmettelemään japsisportin takavaloja. Kulmikkaasti muotoiltu ensimmäinen sukupolvi sai 1980-luvun lopulla väistyä pehmeämpiä linjoja saaneen seuraajan tieltä, joka oli ulkoisestikin kuin pieni Ferrari.
Kakkoskorinen MR2 säilytti jo ensimmäisessä sukupolvessa nähdyn targa-katon, mutta vuosituhannen vaihteessa auto muuttui kokonaan avonaiseksi roadsteriksi, jonka muodot olivat saaneet ilmiselviä vaikutteita Porsche Boxsterista. Keskimoottorirakenteesta pidettiin kiinni loppuun saakka, joka koitti vuonna 2007. Sen jälkeen Toyota on keskittynyt lähinnä käytännöllisiin perheautoihin, mutta 2010-luvun puolella esitelty GT86 on sentään pitänyt sporttimallien perinteitä yllä.
Viime vuosina japanilaisjätin pääjohtaja, autofriikkinä tunnettu Akio Toyoda on peräänkuuluttanut jälleen enemmän hauskuutta ja ajamisen iloa Toyotan mallistoon. Merkki lähti myös pitkän tauon jälkeen mukaan rallin MM-sarjaan, ja aikoinaan lähes legendaariseen maineeseen kohonnut Supra palaa ensi vuonna markkinoille BMW:n kanssa yhteistyössä tehtynä sportticoupéna. GT86:kin jatkaa todennäköisesti toiseen sukupolveensa, ja nyt myös MR2:n comebackista on alkanut liikkua huhuja.

Toyotan Euroopan myynti- ja markkinointitoiminnoista vastaava Matt Harrison kertoi nimittäin brittiläiselle Autocarille, että japanilaismerkki harkitsee parhaillaan uuden MR2:n kehittämistä. Auto säilyisi toistaiseksi viimeiseksi jääneen MR2:n tavoin kompaktina roadsterina. Jos projekti saa vihreää valoa, se voitaisiin tuoda markkinoille ensi vuosikymmenen alkupuolella ennen vuotta 2025.
Toyotan pitää luonnollisesti selvittää, saataisiinko uudesta MR2:sta tehtyä taloudellisesti kannattava. Sitä ennen koko projektin lähtökohdasta täytyy kuitenkin päästä yksimielisyyteen. Urheiluautojen myyntivolyymit ovat sen verran pieniä, että auto kannattaisi kehittää yhteistyössä jonkin toisen valmistajan kanssa. GT86 tehtiin yhdessä Subarun kanssa, ja uusi Supra on tekniikaltaan puoliksi baijerilainen.
Toyota haluaa kuitenkin kehittää MR2:n voimanlähteen itse pitääkseen kiinni omasta DNA:staan, jos projektille näytetään vihreää valoa. Mahdollisina vaihtoehtoina pyöritellään pelkkää bensakonetta, bensa- ja sähkömoottoria hyödyntävää hybridiä tai jopa puhdasta sähkövoimanlähdettä. Siinä sähkömoottori sijoitettaisiin kahden etuistuimen taakse, ja lattian alle integroidut akut tekisivät auton painopisteestä matalan.
Keskimoottorista ei siis luovuta, on voimanlähteen tyyppi sitten mikä tahansa.
- Lähde Carscoops
Lue myös: Toyota suunnittelee uuden Corollan sporttiversiota – GR-mallista tulee tehokas hybridi
Kommentoi Facebookissa