AUTOT Toyota RAV4 toimi kompaktien katumaasturien pioneerina, kun malli lanseerattiin markkinoille vuonna 1994. Sittemmin RAV4 on kasvanut kokoa ja edennyt jo viidenteen sukupolveensa, joka sai ensiesittelynsä tänä keväänä New Yorkin autonäyttelyssä. Auton Eurooppa-versio lanseerattiin puolestaan juuri ovensa avanneessa Pariisin autoshowssa.
Uusin RAV4 on muotoiltu paljoin edeltäjäänsä kulmikkaammin, ja se on tehty ensimmäisenä SUV:na Toyotan viimeisimmälle TNGA-perusrakenteelle. Tuoreen pohjalevyn ansiosta auton painopistettä on saatu laskettua, ja korin vääntöjäykkyyskin on kasvanut 57 prosentilla. Painonjakauma on puolestaan hyvin tasapainoinen 51:49, ja taka-akselilla on nyt päällekkäiset kolmiotukivarret. Tämän rakenteen pitäisi kohentaa sekä mukavuutta että ajo-ominaisuuksia.
Pariisissa esiteltyä hybridimallia vauhdittaa uusi sähköistetty voimalinja, joka koostuu Dynamic Forceksi nimetystä 2,5-litraisesta bensanelosesta ja kahdesta sähkömoottorista. Kokonaistehoksi kerrotaan 222 hevosvoimaa, mikä on noin 25 heppaa enemmän kuin edeltäjässä.

Toyotan itselataavaksi mainostama hybridivoimalinja edustaa jo järjestelmän neljättä sukupolvea, ja siinä on muun muassa uusi tehonvalvontayksikkö. Lisäksi auton nikkelimetallihybridiakut ovat kevyemmät sekä pienemmät kuin edeltäjässä, ja myös tehohävikki on entistä pienempi.
Hybridi-RAV4:ssä on edelleen portaaton CVT-automaattivaihteisto, mutta sen toimintaa on kuulemma kohennettu. Lisäksi auton sähköistä nelivetoa on parannettu huomattavasti ainakin Toyotan omien sanojen mukaan. Taka-akselille voidaan nyt ohjata korkeintaan 30 prosenttia väännöstä, ja vetosuhde etu- sekä takapään välillä voi vaihdella 100:0:sta 20:80-suhteeseen. Tämän myötä uuden hybridi-RAV4:n pitäisi olla entistä kyvykkäämpi eri ajo-olosuhteissa.
Edelliskorimallin hybridi nappasi itselleen 85 prosentin osuuden RAV4:n myynnistä Länsi-Euroopan markkinoilla, joten uutuuden harteilla on melkoiset paineet. Toyota odottaa sen jatkavan vähintään edeltäjänsä malliin, mutta tarjolla on muitakin versioita. Toisena voimanlähteenä myydään nimittäin kaksilitraista bensakonetta, jonka pariksi saa sekä manuaali- että automaattivaihteiston.
Pelkällä bensamoottorilla vauhditetussa RAV4:ssä on perinteinen mekaaninen neliveto, joka on todennäköisesti hybridiversion sähköistä jokapyörävetoa pätevämpi vaikeissa olosuhteissa. CVT-automaattilaatikolla varustetussa mallissa pystytään lisäksi jakamaan vääntöä taka-akselin eri pyörien välillä, joten autolla pitäisi uskaltaa poiketa myös asfalttiviidakon ulkopuolelle.
- Lähde Carscoops
Lue myös: Toyotan suosikkikatumaasturi uudistui – viidennen sukupolven RAV4 on rohkea ilmestys
Kommentoi Facebookissa