UKRAINA Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyi on vieraillut Yhdysvalloissa tapaamassa presidentti Donald Trumpia. Ukrainan tavoitteena oli saada Yhdysvalloilta pitkän kantaman Tomahawk-ohjuksia, vastineena maa oli valmis tuottamaan amerikkalaisille drooneja.
Ennen Zelenskyin vierailua Venäjän presidentti Vladimir Putin ehti keskustella Trumpin kanssa puhelimitse. Kuten monesti kansainvälisissä arvioissa on esitetty, Ukrainaan hyökännyt Putin sai jostain syystä jälleen kerran Trumpin taipumaan omalle kannalleen.
Trump ei täysin kieltäytynyt luovuttamasta Tomahawk-ohjuksia, mutta sen sijaan hän erityisesti painosti Zelenskyiä alueluovutuksiin. Mediatietojen mukaan tapaamisen tunnelma oli kireä. Trump on nyt kertonut toimittajille keskustelujen sisältöä.
– Meidän mielestämme heidän tulisi lopettaa siihen, missä rintamalinja kulkee, Trump kertoi amerikkalaistoimittajille Air Force One -lentokoneessaan.
– Antaa sen olla jaettu, kuten nyt on. Mielestäni Venäjä on ottanut 78 prosenttia maa-alasta, Trump sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Reutersin tavoittamien kahden lähteen mukaan nimenomaan Putinin puhelu oli taustalla Trumpin mielipiteeseen. Eurooppalaiset valtionjohtajat ovat sen sijaan koko ajan korostaneet, että hyökkääjää ei saa palkita alueluovutuksilla.
Lue myös: Suomi ja USA solmivat sopimuksen jäänmurtajista – ”Tänään oli hyvä päivä Suomelle”

Kommentoi Facebookissa