YHDYSVALLAT Valkoisessa talossa on viime aikoina vieraillut niin Ranskan presidentti Emmanuel Macron kuin Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer. Pääaiheena on ollut Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan tukeminen.
Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli vuorostaan perjantaina tapaamassa Donald Trumpia, tapaamisessa ei syntynyt Yhdysvaltain havittelemaa sopimusta Ukrainan mittavien mineraalivarantojen käyttämisestä. Keskustelut päätettiin ennen aikojaan, eikä sopimusta saatu solmittua.
Varsinaisiin neuvotteluihin ei koskaan edes päästy, sillä tilanne eskaloitui jo Trumpin, varapresidentti J.D. Vancen ja Zelenskyin keskustellessa lehdistön edessä. Kohteliaasti alkanut tilaisuus kärjistyi, kun Zelenskyi kiitti Eurooppaa annetusta tuesta. Ärsyyntyneet Trump ja Vance syyttivät Zelenskyitä huonosta asenteesta ja kiittämättömyydestä.
– Ei pidä tehdä kompromisseja tappajan kanssa alueistamme, Zelenskyi sanoi.
Zelenskyi ei saanut kunnolla enää puheenvuoroa Trumpin ja Vancen vyörytyksessä. Trumpin mukaan Zelenskyi leikkii kolmannen maailmansodan riskillä.
– Olen sekä Ukrainan että Venäjän puolella, Trump totesi.
– Tästä tulee loistavaa televisio-ohjelmaa. Sen voin sanoa.
Ukrainan delegaatio poistui ennen aikojaan, Valkoisen talon mukaan päätöksen allekirjoitustilaisuuden perumisesta teki presidentti Trump. Zelenskyi kommentoi tapahtunutta myöhemmin Fox News -televisiokanavan haastattelussa.
– Tällainen yhteenotto ei ole hyväksi kummallekaan osapuolelle. Olen avoin, mutta en voi muuttaa asennettamme Venäjää kohtaan. He ovat meille tappajia. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat parhaita ystäviämme, ja venäläiset ovat vihollisiamme.
Eurooppalaiset valtionpäämiehet, Suomi muiden mukana, ovat laajalla rintamalla ilmaisseet tukensa Ukrainalle tapahtumien jälkeen. Trumpia ovat kiitelleet lähinnä Venäjä ja Unkari.
Lue myös: Donald Trumpin yllätysilmoitus – ”Yhdysvallat ottaa Gazan haltuunsa”
Kommentoi Facebookissa