TURVALLISUUS Vaaralliset sähkölaitteet jäävät tehokkaasti Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin haaviin. Viime vuonna Tukesin testauttamasta yli viidestäsadasta sähkölaitteesta vain 15 prosenttia sai puhtaat paperit.
– Sähkölaitteiden valvontaa kohdistetaan riskiperusteisesti epäilyttäviin tuotteisiin tai uusiin tuoteryhmiin sekä entistä enemmän verkkokaupoissa myytäviin tuotteisiin. Myös eurooppalaisten markkinavalvontaviranomaisten tietokantoja hyödynnetään valvonnan kohdistamisessa, kertoo sähkötuotteet-ryhmän päällikkö Hannu Mattila.
Tukes teki vuoden 2017 aikana 2 421 valvontakäyntiä sähkölaitteita myyviin liikkeisiin sekä valmistajien ja maahantuojien luokse. Yhteensä 514 sähkölaitetta testautettiin, ja testausten perusteella markkinoilta poistettiin 155 sähkölaitetta, joissa oli merkittäviä turvallisuus- tai muita puutteita.
Näistä 56 kerättiin takaisin käyttäjiltä. Lisäksi lievemmin vaatimusten vastaisille tuotteille annettiin 61 myyntikieltoa. Markkinoilta poistettujen sähkölaitteiden määrä lisääntyi edellisvuodesta, jolloin niitä oli 138.
– Valvonnan kohdentaminen on osoittautunut tehokkaaksi; 42 prosenttia testatuista sähkölaitteista osoittautui viime vuonna siinä määrin puutteelliseksi, että niiden myyntiä jouduttiin rajoittamaan erilaisilla kieltopäätöksillä. Lievemmin puutteellisista tuotteista annettiin vastuuyrityksille huomautuksia, Mattila jatkaa.
Eniten puutteita löytyi aiempien vuosien tapaan led-valaistustuotteista ja verkkoliitäntäkojeista.
– Tulokset osoittavat, etteivät led-lamppujen valmistajat ja maahantuojat ole kiinnittäneet riittävästi huomiota uuden valaistusteknologian tuotteiden turvallisuuteen, Mattila harmittelee.
Tarkempia tietoja markkinoilta poistetuista tuotteista löytyy Tukesin markkinavalvontarekisteristä tästä.
Kommentoi Facebookissa