Tuli kallis lasku – mies lähetti seksivideon ex-kumppanista uudelle miesystävälle joululahjaksi

Vastaaja tuomittiin maksamaan yhteensä noin 16 700 euroa sekä korot. (Kuvituskuva Fotolia)

Vainoaminen aiheutti naiselle psyykkisiä ongelmia ja hän joutui joksikin aikaa työkyvyttömäksi.

VAINOAMINEN Viisikymppinen mies tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa vankeuteen muun muassa seksuaalisen kuvan levittämisestä. Mies lähetti entisestä naisystävästään kuvatun seksivideon naisen uudelle miesystävälle joululahjaksi.

Pirkanmaalaisessa pikkukaupungissa asuva pariskunta seurusteli useamman vuoden. Sitten tuli ero ja nainen aloitti seurustelun uuden miesystävän kanssa. Joulupäivänä 2024 mies lähetti naisen uudelle miesystävälle videon, jolla oli kuvattu seksin harrastamista. Vastaaja halusi osoittaa, että hän oli ollut intiimillä tavalla tekemisissä kyseisen naisen kanssa.

Vaikka ero oli tullut, mies ei jättänyt naista rauhaan. Hän seurasi naista tämän kodin ja työpaikan läheisyydessä ja lähetti runsaasti viestejä. Vainoaminen aiheutti naiselle psyykkisiä ongelmia ja hän joutui joksikin aikaa työkyvyttömäksi. Ex-miesystävälle tuli tuomio vainoamisesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta.

Naisen uutta miesystävää vastaaja uhkaili aseella. Hänellä oli Colt-merkkinen pistooli, jonka hallussapitoon miehellä ei ollut lupaa. Tuomio tuli laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi viisikymppisen miehen seksuaalisen kuvan levittämisestä, vainoamisesta, laittomasta uhkauksesta, ampuma-aserikoksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vastaaja tuomittiin maksamaan ex-naisystävälle korvauksia kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista lähes 12 500 euroa, ja naisen uudelle miesystävälle hieman yli 4 200 euroa. Lasku yhteensä noin 16 700 euroa. Sen päälle tulevat korot.

Lue myös: Ravintoloitsija sylkäisi todistajaa kasvoihin – pizzerian vuokrasopimuksen purkaminen johti uhkailuun

Kommentoi Facebookissa