Tullin ruokakoira Aino on korvaamaton apu – löytöinä jo 1 700 kiloa kiellettyjä tuotteita

Aino rakastaa poseeraamista valokuvissa. Tästä syystä Ainosta on mahdotonta saada huonoa valokuvaa.

Aino rakastaa poseeraamista valokuvissa. Tästä syystä Ainosta on mahdotonta saada huonoa valokuvaa. (Kuva Kennelliitto/ Jukka Pätynen)

Ruokakoirakokeilun taustalla oli sikataloutta uhkaava afrikkalainen sikarutto.

TULLI Kennelliitto on palkinnut Koiramessuilla vuoden 2019 virkakoirat. Vuoden tullikoira on Suomen ensimmäinen ruokakoira Aino. Kultainennoutaja on menestynyt ohjaajansa Seija Kontusen kanssa erinomaisesti pioneerityössään. Lokakuun loppuun mennessä löytöjen saldo oli noin 1 700 kiloa.

Kilomäärä on suuri, koska se muodostuu eväsleivistä muutamiin useamman kilon löytöihin. Aino tunnistaakin kaikki liha- ja maitotuotteet prosessoituina ja eri tavoin pakattuina. Ruokakoirakokeilun taustalla oli sikataloutta uhkaava afrikkalainen sikarutto. Taudin Suomeen leviämisen estämiseksi oli löydettävä uusia torjuntakeinoja. Ainon koulutukseen haettiin oppia muun muassa Englannista Heathrown lentokentältä.

Ruokakoira Aino on osoittautunut tehokkaaksi, taloudelliseksi ja näkyväksi tavaksi ennaltaehkäistä ja paljastaa liha- ja maitotuotteiden maahantuontia sekä eläintautien leviämistä kolmansista maista EU:n alueelle.

– Aino on ollut merkittävässä osassa, kun Suomen viranomaiset ovat tehostaneet eri tavoin pakattujen tuoreiden ja prosessoitujen elintarvikkeiden valvontaa EU:n ja Venäjän rajalla muun muassa afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi, perustelee valvontapäällikkö Kari Marjamäki Ainon valintaa vuoden tullikoiraksi.

Tämän kaltainen viranomaisyhteistyö, jota Suomessa Tullin ja eläinlääkintäviranomaisten kesken tehdään, kiinnostaa myös rajojemme ulkopuolella.

– Aino on korvaamaton apu työssämme ennaltaehkäistä vaarallisten eläintautien ja varsinkin afrikkalaisen sikaruton leviämistä maahamme. Ainon työtä olemme ylpeydellä esitelleet myös EU:n kokouksissa muille jäsenvaltioille ja komissiolle, kertoo palkitsemistilaisuudessa mukana ollut maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana-Husu Kallio.

Koiranohjaaja Seija Kontunen, Aino ja kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
Koiranohjaaja Seija Kontunen, Aino ja kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. (Kuva Tulli)

Aino toimii pääasiassa itärajalla, mutta sen apua voidaan hyödyntää muuallakin, kuten Helsinki-Vantaan lentokentällä. Aino liikkuukin luontevasti rajanylityspaikalta toiselle, koska se matkustaa mallikkaasti autossa ja osaa rauhoittua tarvittaessa nukkumaan siirtymien välillä. Ainon suosituin työskentely-ympäristö on juna. Se osaakin mukautua vaihteleviin työtilanteisiin sujuvasti.

Ainon suurin yksittäinen löytö on 44 kiloa lihaa. Lihat löytyivät Venäjältä tulevan ajoneuvon tavaratilaan pakatuista matkalaukuista. Liha oli kääritty sade- ja liinavaatteisiin sekä muoviin, sanomalehteen ja folioon. Viereen oli laitettu vielä mauste- ja valkosipulipussit. Vaikka lihojen pakkaamisessa oli nähty vaivaa, niin Aino pääsi hajulle jo todella kaukana kohteesta ja lähti määrätietoisesti vetämään suoraan kohti ajoneuvon tavaratilaa.

Löytönsä Aino ilmaisee passiivisesti eli se jää paikalleen. Se myös pyrkii työntämään kirsunsa mahdollisimman lähelle hajulähdettä. Palkka löydöstä tulee tilanteen ja vireystilan mukaan. Aino ei koskaan kyllästy sosiaaliseen palkitsemiseen eli kehuun tai kosketukseen. Herkkupalkka on erittäin tavoittelemisen arvoinen ja palkitseva, mutta kaikkein paras palkka leikkisälle Ainolle on narupallo. Aino ei suhtaudu työhönsä ryppyotsaisen vakavasti.

– Aino on aina hyvin innokkaana kaikessa mukana. Sitä kiinnostaa kaikki, mitä ympärillä tapahtuu ja hyvin rohkeasti se lähtee tutkimaan uusia juttuja ihan vain uteliaisuuttaan. Aino nauttii onnellisuudesta, siitä kun asiat luistavat. Ohjaajana tehtäväni on siten huolehtia, että perusasiat ovat kunnossa ja Ainon onnellisuustaso kohdillaan, kertoo koiranohjaaja Seija Kontunen.

Tullilla on viitisenkymmentä tullikoiraa, jotka työskentelevät matkustaja- ja tavaraliikenteessä. Tällä hetkellä Tullin koirat etsivät huumeita, savukkeita, nuuskaa, käteistä rahaa, aseita ja räjähteitä sekä eläinperäisiä elintarvikkeita. Tulli on kouluttanut ja käyttänyt tullikoiria vuodesta 1969 lähtien.

Lue myös: Tullin ruokakoira Aino haistaa tuliaiset – kinkkueväsleivästä 43 kiloon raakaa lihaa

Kommentoi Facebookissa