PAHOINPITELY Nuoren miehen epäillään sumuttaneen jotain kaasua uhrien kasvoille Kuopion keskustassa ja Valkeisen lammen rannalla. Tekijää ei ole toistaiseksi tavoitettu.
Poliisi sai ensimmäisen hälytyksen keskiviikkona noin 19.30. Ilmoituksen mukaan nuori mies oli pahoinpidellyt Kauppakatu 69:n kohdalla toisen nuoren miehen sumuttamalla hänen kasvoilleen kaasua. Tekijä oli ensin vaatinut asianomistajan sähköpotkulautaa käyttöönsä, sitä kuitenkaan saamatta. Tapauksen jälkeen tekijä oli poistunut Sairaalakatua teatterin suuntaan.
Heti tämän ilmoituksen jälkeen poliisi sai uuden hälytyksen Valkeisen lammelle, jossa nainen oli pahoinpidelty sumuttamalla myös hänen kasvoilleen kaasua. Tapausta selvittäessä ilmeni, että noin kymmenen henkinen nuorisoporukka oli kiivennyt lammen rannalle Sairaalakadun talojen takapihan puolelta.
Asianomistajan seurassa olleille henkilöille oli tullut sanaharkkaa yhden ryhmässä olleen miehen kanssa, ja kyseinen mies oli käynyt asianomistajan kimppuun lyöden nyrkillä eri puolille kehoa sekä kaasuttaen jotain sumutetta kasvoille. Teon jälkeen tekijä ja nuorisoporukka olivat poistuneet leikkipuiston suuntaan.
Molempien uhrien vammat jäivät lieviksi. Poliisi ei tavoittanut tekijää, joten tässä vaiheessa mahdollisesta motiivista ei voida varmuudella kertoa mitään. Poliisilla ei toistaiseksi ole tiedossa mitä sumutetta tekijä käytti. Tekopaikkojen ja rikoksen tekotavan perusteella poliisi epäilee, että kyseessä on sama tekijä.
Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä, tässä vaiheessa rikosnimikkeenä molemmissa tapauksissa on pahoinpitely. Tekijä oli noin 20-vuotias, 180 cm pitkä ja hoikka. Hänen päällään oli vaalea t-paita ja shortsit. Teon aikaan tekijä oli voimakkaasti päihtynyt.
Poliisi pyytää jotain tapauksista tietäviä ilmoittamaan tietonsa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 232.
Lue myös: Junassa liputta matkustanut suihkutti kaasua tarkastajan kasvoille – sitten tuli kaasua myös itselle
Kommentoi Facebookissa