JALKAPALLO Turkki eteni jalkapallon EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon, jota voi pitää yllätyksen. Neljännesvälierässään Turkki voitti Itävallan maalein 2-1.
Turkin maalivahti Mert Günok esitti lopussa paraatipelastuksen, jota Itävallan valmentaja Ralf Rangnick vertasi Gordon Banksin Pelen laukauksen haamutorjuntaan 1970 MM-kisoissa. Turkin päävalmentaja Vincenzo Montella naurahti tälle vertaukselle.
– En tiedä. On ollut niin paljon hienoja tällaisia torjuntoja. Olen niin iloinen Turkin ja joukkueen puolesta. Oli mahtava pelastus maalivahdiltamme viimeisillä minuutilla, Montella sanoi.
Montella valitsi otteluun viiden miehen puolustuslinjaan. Se toimi hyvin.
– Tavoitteena oli pysäyttää Itävalta. Leikata heidän syöttöjään. Pystyimme pitämään palloa enemmän, kun oli ylimääräinen siellä. Ensimmäisellä puoliajalla tämä onnistui, hän sanoi.
Harjoitusottelussa Turkki oli hävinnyt Itävallalle tylysti 1-6. Montella otti sen tappion raskaasti ja saikin nyt mukavan revanssin,
– Hävisimme Itävallalle 1-6. Halusin saada sen apinan pois selästäni. Kunnioitan Itävaltaa paljon, mutta osoitimme, että olemmekin kilpailukykyisiä. Saimme muutettua sen tuloksen. Tämä ei ollut kosto Itävallalle. Se oli itselleni henkilökohtainen nousu sen tappion jälkeen, hän ilmoitti.
Pettymys oli Itävallan joukkueelle valtava. Olihan panoksena Itävallan ensimmäinen paikka arvoturnauksessa kahdeksan parhaan joukossa 42 vuoteen.
– En osaa kuvitella, että menemme tänään kotiin. Olimme valmiita pelaamaan lisää. Olemme pettyneitä, mutta playoff-peleissä vain toinen menee jatkoon. Puhuin joukkueelle samat asiat kuin täälläkin. Huomenna keskustelemme lisää ja sitten kaikki lähtevät kesälomille, valmentaja Rangnick harmitteli.
Mutta Itävalta pelasi EM-kisoissa hyvää jalkapalloa. Toivoa on, että seuraavissa karsinnoissa Itävalta saavuttaisi ensimmäisen MM-kisapaikkansa sitten vuoden 1998.
– Voimme ottaa paljon positiivisuuksia täältä. Pelasimme neljä viihdyttävää ja kovan intensiteetin peliä. Täytyy ottaa tästä hyvät asiat Kansojen liigaan ja MM-karsintaan. Meillä on hyvä mahdollisuus päästä MM-kisoihin, Rangnick päätti.
Puolivälieräottelussa ensi lauantaina Turkki kohtaa Hollannin. Neljännesvälierässään Hollanti voitti tiistaina Romanian helpohkosti 3-0 ja pesi samalla kasvojaan alkusarjan Itävalta-tappionsa jälkeen.
Cody Gakpo teki voittomaalin jo 20. minuutilla. Hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
– Halusimme reagoida edellisen pelin jälkeen. Halusimme näyttää, miten hyvä joukkue olemme. Kaikilla on korkeat odotukset. Itsellämme myös ja oli tärkeää näyttää tänään, mitä pystymme tekemään. Mutta tämä oli vain yksi peli. Kisat jatkuvat, Gakpo summasi ottelun.
Gakpo korosti, ettei hänellä ollut valiteltavaa joukkueensa esityksestä.
– Mielestäni peli oli hyvä. Dominoimme peliä. Romania oli kova vastustaja, mutta olimme valmiita taistelemaan. Piti tehdä maaleja ja siinä onnistuimme.
Gakpon maali oli seurausta yhteistyöstä Xavi Simonsin kanssa.
– Hyvä pallo Xavin kanssa takalinjaan. Hän antoi minulle tilanteeseen yhtä yhtä vastaan ja päätin ampua. Meni sisään. Eilen fysioterapeuttimme sanoi, että teen ensimmäisen maalin. Niin kävikin, Gakpo kertoi maalistaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Portugali selvisi rankkarikisasta – Ranska voittaa omilla maaleilla
Kommentoi Facebookissa