Tutkimus, joka ei yllätä – keski-ikäiset miehet syövät eniten joulukinkkua, nuoret naiset vähiten

Joulukinkkua syödään yli 6 miljoonaa kiloa ja määrä on pysynyt lähes samana yli kymmenen vuoden ajan.

Joulukinkkua syödään yli 6 miljoonaa kiloa ja määrä on pysynyt lähes samana yli kymmenen vuoden ajan. (Kuva Fotolia)

Kinkku on joulupöydän kestosuosikki, kolme neljästä aikoo syödä kinkkua joulun aikana.

RUOKA Lihatiedotuksen teettämän vuosittaisen kinkun ostoaikomuksia selvittäneen tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista aikoo syödä kinkkua tulevan joulun aikana. Määrä on prosenttiyksikön suurempi kuin viime vuonna. Vajaa viidennes ei aio syödä kinkkua lainkaan ja kahdeksan prosenttia ei osaa sanoa.

Kinkun syönti vaihtelee iän, sukupuolen ja koulutustason mukaan. Parhaiten kinkku maistuu miehille ja 45–54-vuotiaille kuluttajille. Vähiten kinkkua syövät 18–30-vuotiaat naiset sekä yliopistotutkinnon suorittaneet suomalaiset. Lähes joka kolmas alle 30-vuotias nainen ja joka viides korkeasti koulutettu ei syö kinkkua lainkaan.

Myös asuinpaikkakunta vaikuttaa. Pääkaupunkiseudulla syödään kinkkua muuta maata vähemmän. Jos ei syö kinkkua, se korvataan useimmiten kalkkunalla, kalalla, riistalla, seitankinkulla, kasviksilla tai muulla liharuualla. Noin kaksi prosenttia koko väestöstä korvaa kinkun jollakin kasviperäisellä tuotteella, yleensä seitanilla.

Joulukinkkua syödään yli 6 miljoonaa kiloa ja määrä on pysynyt lähes samana yli kymmenen vuoden ajan. Lihatiedotuksen jäsenyrityksiltä saatujen ennakkotietojen mukaan kinkkumyynti tulee tänäkin jouluna olemaan samaa tasoa.

Lähteenä on käytetty Kantar TNS Agri Oy:n tekemää tutkimusta Joulukinkkujen ostoaikomukset 2019. Tutkimus tehtiin 15.–20.11.2019 ja siihen vastasi 1 176 yli 18-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on +/- 3 prosenttiyksikköä.

Lue myös: Luomukinkku kruunaa vastuullisen joulupöydän – ei sisällä lainkaan fosfaatteja tai arominvahventeita

Kommentoi Facebookissa